Aapo Rautiosta tulee Thunderbolt, kun hän hen­ki­hie­ve­ris­sä ja hikipäissään aikoo antaa lavalla 120 prosenttia itsestään

Pieni jännitys ennen lavalle nousua kuuluu ilmakitaristi Aapo Raution mielestä asiaan. Se kertoo vain siitä, että karsintoihin osallistuja on tosissaan. KUVA: Ester van Dam
Kale! 22.8.2019 16:35
Anna Pesonen-Smith

Oululainen Aapo Rautio, 19, astuu tänä iltana lavalle Ilmakitaransoiton MM-kilpailujen Mustien Hevosten karsinnassa. Kerta ei ole ensimmäinen, vaan yhteensä kolmas.

Rautio osallistui ensimmäistä kertaa kisaan vain 10-vuotiaana, vuonna 2010. Päälleen hän oli pukenut AC/DC:n Angus Youngin pukeutumistyylin mukaisen mustan pikkutakin ja shortsit. Biisinä oli bändin Whole Lotta Rosie ja Raution esiintyjänimenä ”Little Angus”.

Silloin hän pääsi myös huiman jännittävään finaaliin. Viime vuonna, toisella osallistumiskerrallaan seula oli tiukempi.

– Ensimmäisellä kerralla olin varmasti yleisön silmissä söpö pieni lapsi, jolla oli asenne kohdillaan. Nyt aikuisena ei ole tällaista ehkä epäreiluakin asetelmaa, vaan pitää antaa kaikkensa, että pärjäisi, Rautio vertaa kokemuksia keskenään.

Onnistuneelta ilmakitaristilta vaaditaan Raution mielestä uskottavuutta ja kestävyyttä. Yleisölle pitää välittää tunne, että lavalla on maailman suurin rokkitähti, joka esiintyy maailman suurimmalla keikalla.

– Lavalla pitää antaa itsestään 120 prosenttia. Jos ei ole esityksen jälkeen hikipäissään ja henkihievereissään, ei ole antanut kaikkeaan, Rautio kuvailee.

Muuten ilmakitarointi on Raution mukaan ikään kuin fiilispohjaista tanssia, jossa imitoidaan soittoa. Kuvitteellista instrumenttia voi väännellä ja käännellä – toisin kuin oikeassa kitaransoitossa, jota sitoo fysiikan laki.

Osa kilpailijoista riehuu lavalla siihen malliin, että yhtään heikkokuntoisempaa meinaa uuvuttaa jo pelkkä katsominen. Silti Raution mukaan uskottavuuden yleisön silmissä voi saavuttaa muutenkin kuin villisti hyppimällä – vanhemmilla osallistujilla on ollut kisassa tällaista karismaa.

Yksi asia on Raution mukaan erityisen tärkeä esiintymisessä: mietinnän paikkaa ei saisi tulla lavalla eteen.

– Esityksen on hyvä olla fiilispohjalta, mutta kuitenkin varmaksi harjoiteltu, Rautio toteaa.

Hän on lähtenyt aikuisiällä hakemaan ”Thunderbolt” -esiintyjänimellään omaa tyyliä ja lavapersoonaa.

Ilmakitaransoiton MM-kilpailujen Mustien Hevosten karsinta Viihdemaailma Ilonassa torstaina 22.8. kello 22 alkaen. Vapaa pääsy.

Ilmakitaransoiton MM-kilpailujen finaali Rotuaarin aukiolla pe 23.8. klo 20-22.15.Vapaa pääsy.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Kuten kitaran soitto, ilmakitaran soitto on taitolaji. Kuulostavat kyllä erilaisilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Traktori ja henkilöauto kolaroivat Oulun Vasankankaalla
12:45
Postin työntekijät järjestävät mielenosoituksen Helsingissä – "Olemme jo kauan joustaneet, sietäneet ja kestäneet postitoiminnan alasajoa"
12:15
Rahaministeri Lintilä: Lentoveron sijaan Helsinki Vantaasta green hub – päästöt kuriin uusiutuvalla lentopolttoaineella
12:13
Maakotkan pesintä onnistui hienosti viime kesänä – Pohjoisen merikotkilla suurta vaihtelua eri alueilla
11:36
Pohojonen pöllyytys alkaa Pessimismimusikaalilla – esitys tuo esiin puolankalaisten laajan tunnekirjon harmituksesta tympääntymiseen
11:20
JHL:n tukilakko sulkee tavaraliikenteen ratapihat ensi tiistaina, junien kunnossapito lakossa seuraavan päivän
77
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
74
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
38
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
32
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
25
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
19
Tilataksi törmäsi edellä ajavan auton perään ja pakeni paikalta Oulunsalossa – Otaxi: Asia hoidettu poliisin kanssa kuntoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

233 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image