Pelastuslaitos ja merivartiosto sekä poliisi etsivät tiistaina Kalajoen Rahjan saaristoalueella kadonnutta kalastajaa.
Mahdollisesta katoamisesta ilmoitti aamupäivällä toinen kalastaja, joka oli havainnut merelle lähteneen henkilön auton satamassa ja huolestunut tilanteesta, kertoi Yle. Kalastaja oli lähtenyt merelle jo maanantaina.
Merivartiosto löysi saaristoalueelta uponneen veneen ja tyhjiä verkkolaatikoita ja verkonmerkkejä ajelehtimasta.
Alueella on tehty hankalassa säässä sukelluksia ja apuna on ollut myös poliisin koira. Saaristoalueella satoi päivän mittaan lunta ja tuuli kovaa.
Länsi-Suomen merivartiosto kertoi kello 20 aikaan, että etsinnät lopetettiin illalla tuloksettomina ja jatkotoimet siirrettiin poliisille.
Poliisin johtokeskuksen mukaan etsintöjä ollaan jatkamassa viranomaisyhteistyönä keskiviikon valjetessa.