R-kioskin logo on jatkossa entistä harvinaisempi ilmestys. Arkistokuva.
Kuva: Jarno Pellinen
Oulun rautatieasemalla ja Kaakkurissa sijaitsevat R-kioskit sulkevat ovensa.
Rautatieaseman kioski on auki viimeisen kerran 31. joulukuuta, Kaakkurin toimipiste puolestaan menee kiinni alkuvuodesta.
– Olen sanonut jo pitkään, että haluan pois täältä. Kioski on ryöstetty viisi kertaa. Alueen ihmiset ovat hyvin vaikeita, sanotaan niin, Kaakkurin R-kioskin kauppias Anne Leinonen sanoo.
Leinonen kertoo vauhdittaneensa kioskin lopettamista.