
Pohjois-Saksassa kaksi ihmistä kuoli ja useita haavoittui keskiviikkona lähijunassa tehdyssä puukkoiskussa, poliisi kertoi. Isku tehtiin hieman ennen kello kolmea iltapäivällä paikallista aikaa.
Poliisin mukaan junan muut matkustajat taltuttivat hyökkääjän ja toimittivat tämän poliisille. Iskussa haavoittui seitsemän ihmistä, joista kolme vakavasti.
Epäilty puukottaja on 33-vuotias palestiinalaislähtöinen mies, jolla ei ole kansallisuutta. Myös hän sai vammoja. Puukotuksen motiivista ei ole tietoa.
Puukottaja iski junassa, joka oli menossa Hampurista Kieliin. Tapausta tutkivat yhteistyössä liittovaltion ja osavaltion poliisivoimat.
Saksassa on tapahtunut viime vuosina useita puukkoiskuja. Niihin ovat syyllistyneet sekä ekstremistit että psyykkisesti sairaat ihmiset.