Kaak­ku­rin lii­kun­ta­maas­sa kaa­de­taan puita viik­ko­jen ajan – lä­ji­tys­alueen laa­jen­tu­mi­nen muuttaa kun­to­ra­dan reittiä

Kuva viime syksyltä, jolloin Kaakkurissa tehtiin valmistelevia töitä läjitysalueen laajentamiseksi.
Kuva viime syksyltä, jolloin Kaakkurissa tehtiin valmistelevia töitä läjitysalueen laajentamiseksi.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun Kaakkurissa sijaitsevaa ylijäämämaiden läjitysaluetta laajennetaan, kaupunki kertoo tiedotteessa. Laajennuksen vuoksi puustoa poistetaan usean hehtaarin alueelta vaiheittain ensi viikosta alkaen. Työt jatkuvat useiden viikkojen ajan.

Läjitysalueen laajennusosa tulee toimimaan ylijäämämaiden vastaanottopaikkana vuosia, ja se on tulevaisuudessa osa Kaakkurin liikuntamaata.

Läjitysalueen laajentumisen myötä latu- ja kuntorataverkostoon tulee muutoksia. Osa olemassa olevista kuntoradoista on jo suljettu ja tilalle rakennetaan uusi korvaava yhteys ennen seuraavaa hiihtokautta.

Kaakkurin liikuntamaan alueella on hyödynnetty rakentamisesta syntyviä ylijäämämaita jo noin kolmen miljoonan kuution verran. Ensimmäiset maakuormat entisen kaatopaikka-alueen päälle ajettiin yli 20 vuotta sitten.

-
Kuva: Oulun kaupunki
Ilmoita asiavirheestä