Jutun takaa: Me­dia-alan maali hii­li­neut­raa­liu­des­sa on vuo­des­sa 2030

Kalevan painotalon katolle rakennettiin aurinkovoimala, joka oli talon käyttöönoton aikaan Suomen suurin.
Kalevan painotalon katolle rakennettiin aurinkovoimala, joka oli talon käyttöönoton aikaan Suomen suurin.
Kuva: Maiju Pohjanheimo / arkisto

Suomen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä on ollut viime viikkoina tiuhaan uutisissa hallitusneuvottelujen tärkeänä aiheena.

Yritysmaailmassa tavoitteet ovat usein tiukempia. Media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö Medialiitto ja sen jäsenjärjestöt ovat asettaneet tavoitteeksi alan yritysten omasta toiminnasta aiheutuvien suorien päästöjen nollaamisen vuoteen 2030 mennessä.

Alan yritysten suorassa vaikutusvallassa olevia hiilidioksidipäästöjä on mahdollista vähentää esimerkiksi parantamalla oman toiminnan energiatehokkuutta, solmimalla päästöttömän energian ostosopimuksia, neuvottelemalla energia päästöttömäksi myös vuokrakiinteistöissä sekä vaihtamalla omat ajoneuvot hiilineutraalilla sähköllä tai biokaasulla kulkeviksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä