Tiesitkö, että Suomessa on julkisella sektorilla töissä huimat 700 000 ihmistä? Se on enemmän kuin joka viides työikäinen suomalainen. Luku on järisyttävä, kun ajattelee, että meitä on vain 5,5 miljoonaa.
Julkinen sektori on paisunut vuosikymmenten mittaan hyvinvointivaltion nimissä, mutta nyt on aika kysyä: onko meillä varaa tähän? Väitän, että ei ole – ja että ratkaisu löytyy yksityistämisestä ja aktiivisesta myyntityöstä, joka voi pelastaa taloutemme ja tuoda hyötyä meille kaikille.
Julkisen sektorin koko ei ole pelkkä numero. Se on taakka, joka lepää yksityisen sektorin harteilla – niiden yrittäjien, duunareiden ja veronmaksajien, jotka pitävät pyörät pyörimässä maksamillaan veroeuroilla.
Kun sote-alueet, koulut ja virastot työllistävät lähes kolmanneksen työvoimasta, jää yksityiselle puolelle liikaa vastuuta rahoittaa tämä koneisto. Väestö ikääntyy, hoitajia tarvitaan lisää, mutta samaan aikaan vientitulot laahaavat. Jotain on tehtävä, ja se jotain on julkisen sektorin keventäminen.
Moni pelkää, että yksityistäminen veisi muun muassa sote-palvelut tavallisen ihmisen ulottuvilta. Mutta katsokaapa Ruotsiin: siellä yksityiset klinikat hoitavat arjen vaivoja, ja julkinen puoli keskittyy erikoistapauksiin. Tuloksena on lyhyemmät jonot ja tyytyväisempiä potilaita.
Suomessa voisimme tehdä saman – antaa yksityisten hoitaa perusterveydenhuolto ja koulutuksen tukipalvelut, kuten siivoukset ja ruokailut. Julkiselle jäisi ydinvastuu, mutta ei jokaista pikkuhommaa. Näin säästäisimme miljardeja, jotka voisi ohjata vaikkapa lapsiperheille tai vanhusten kotihoitoon.
Mutta entä ne kymmenet tuhannet, jotka jäisivät työttömiksi? Tässä astuu kuvaan visio, joka muuttaa pelin: reipas myyntityö kunniaan. Suomi elää viennistä – metsästä, koneista, teknologiasta. Meillä on maailmanluokan osaamista, mutta liian usein luotamme siihen, että tuotteemme myyvät itse itsensä.
Eivät myy. Maailmalla kilpailevat Kiina, Saksa ja USA, ja ne todella kauppaavat aggressiivisesti. Miksi emme antaisi halukkaille julkisen sektorin osaajille – esimerkiksi opettajille, virkamiehille, hoitajille – uuden uran mahdollisuutta ja kouluttaisi heitä myymään suomalaista laatua maailmalle?
Kuvitelkaa: entinen opettaja vie koulutusratkaisuja Intiaan, virkamies kauppaa Nesteen biopolttoaineita Brasiliaan, hoitaja myy Oura-sormuksia Japaniin. Jokainen uusi vientieuro tuo verotuloja, joilla rahoitamme jäljelle jäävät palvelut.
Jos jopa 100 000 henkilöä siirtyisi myyntityöhön ja toisi keskimäärin miljoona euroa kauppoja vuodessa, saisimme kymmeniä miljardeja lisätuloja. Se on realismia – Ruotsin ja Tanskan vienti kukoistaa, miksei Suomi voisi tehdä samaa vielä paremmin?
Totta kai muutos pelottaa. Myyntityö ei sovi kaikille, ja siirtymä vaatisi koulutusta ja tukea. Valtio voisi auttaa alkuun palkkatuilla ja Business Finlandin ohjelmilla.
Eikä kaikkia palveluita pidä yksityistää – esimerkiksi erikoissairaanhoito ja peruskoulun ydin kuuluvat julkiselle puolelle. Mutta tukipalvelut ja rutiinihommat? Annetaan yksityisten hoitaa ne tehokkaammin.
Meillä on edessämme valinta. Voimme jatkaa vanhalla tiellä, ylläpitää julkista sektoria ja toivoa, että rahat riittävät. Tai voimme uskaltaa uudistua: keventää julkista puolta, siirtää painopistettä ulkomaankaupan myyntityöhön ja tehdä Suomesta vientiveturi, joka kilpailee maailman kärjessä.
Minä uskon jälkimmäiseen – siihen, että me kaikki voitamme, kun Suomi aktiivisesti myy osaamisensa maailmalle. Kuinka monta viennin ”kaupparatsua” itse tunnet? Siellä olisi töitä.
Mika Rautio
Diplomi-insinööri, toimitusjohtaja, Oulu