Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n mielestä suomalaisilla tuomioistuimilla on ollut vaikeuksia tehdä selkeää eroa yksityisen ihmisen yksityisyyden ja julkisen elämän välillä.
Median julkistamia kriittisiä mielipiteitä yksityiselämästä on suomalaisessa oikeuskäytännössä arvioitu faktapohjaisina väitteinä, ja niiltä on edellytetty näyttöä tai erityisiä perusteita.
Päinvastoin kuin EIT:n sananvapautta tukevissa tulkinnoissa, median esittämää kritiikkiä ei ole suomalaisissa tuomioistuimissa mielletty arvostelupohjaisiksi ilmauksiksi, joilta ei ole edes mielekästä edellyttää oikeaksi osoittamista. Mediajulkisuus on nähty pitkälti tosiasioiden julkaisemisen foorumiksi, jossa on sallittu vain minimaalisesti yksityisten ihmisten elämää koskettavia tietoja.
Sananvapausongelmat suomalaismediassa ovat liittyneet suomalaisten tuomioistuinten kapeaan näkemykseen asioiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Samoin median oikeuteen arvostella ja herättää julkista keskustelua.
Ongelmia on aiheutunut myös liian laajasta yksityiselämän suojan tulkinnasta erityisesti "tavallisten kansalaisten" julkisessa käsittelyssä.
Suomessa unohdetaan, että yksityisistä ihmisistä voi tulla uuden tehtävän tai poikkeuksellisen toiminnan kautta julkinen toimija ja tätä kautta myös julkisen arvostelun kohde. Poliitikkojen ja muiden vallankäyttäjien velvoitteet altistua julkiselle arvioinnille ymmärretään kyllä.
EIT lisäksi edellyttää, että yksittäisiä tapahtumia tai toimijoita saan käsitellä mediajulkisuudessa esimerkkeinä jostakin laajemmasta yhteiskunnallisesta epäkohdasta.
Käsiteltävien asioiden laaduilla tai sävyllä ei sinällään ole rajoituksia, vaan ne voivat olla esimerkiksi järkyttäviä tai aiheuttaa levottomuutta.
Myös tietynasteiset liioittelut ja provokatiiviset ilmaisut on ymmärretty osaksi journalismia ja keinoksi herättää yleisön mielenkiintoa kerrottavia asioita kohtaan.
Sananvapautta tukevat EIT:n päätökset kertovat, että suomalaiset ammattijournalistit voivat edistää julkisuutta. Esimerkiksi seuraavat EIT:n tulkinnat tukevat laajempaa sananvapautta kuin mitä suomalaisoikeusistuimet ovat päättäneet:
Potilaskuolemaan johtaneen leikkausoperaation mediakäsittelyllä oli laajaa kiinnostusta eikä tapauksen esitutkintaan pohjautunut julkisuus loukannut kirurgian kunniaa, vaikka hänen päihtymisepäilyilleen ei löytynytkään riittävää näyttöä tapauksen oikeuskäsittelyssä
Virheellisten väitteiden myöhempi oikaiseminen olisi pitänyt ottaa huomioon oikeuden ratkaisussa, joka koski erään järjestön asiamiehen ammatillista osaamista kritisoinutta juttua.
Kansanedustajan nimen mainitseminen tämän aviomiehen ravintolariehumista koskeneessa jutussa ei loukannut kansanedustajan yksityisyyttä.
Presidentinvaalien tiedotusvastaavan seurustelusuhteen kertominen ei loukannut tämän yksityisyyttä, koska henkilö toimi julkisessa tehtävässä.
Sanomalehti sai kertoa tiedotusvastaavan tapauksessa jutun alun perin julkaisseelle lehdelle langetetusta kansallisesta tuomiosta.
Määrätietoisesta ja merkittävästä eläkehuijauksesta tuomitun yksityisyrittäjän kuvan julkaiseminen ei loukannut tämän yksityisyyttä.
Korkean virkamiehen uuden tyttöystävän toiminnasta molempien rikostutkintaan johtaneessa tapahtumassa sai kertoa myös paljastamalla tyttöystävän henkilöllisyys.
Toimittajat ovat menneet kuitenkin liian pitkälle joissakin tapauksissa ja ovat loukanneet yksityisyyttä. EIT oli valmis rajaamaan median rakentamaa sananvapautta esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:
Urheiluseuran tekemästä joukkoraiskauksesta kertominen tosiasiana loukkasi pelaajien kunniaa, koska asiasta ei ollut riittävää näyttöä eikä jutussa mainittu erikseen sitä, ettei asiassa ollut käynnistetty rikostutkintaa
Insestistä tuomitun isän televisiohaastattelu olisi pitänyt toteuttaa alaikäisten uhrien suojelemiseksi ilman, että isän henkilöllisyys paljastui samalla