Ikkarin isä
Jukka Nieminen on suorapuheinen geologi, jonka vaisto ohjasi 12 miljardin dollarin aarteen äärelle.
Jukka Nieminen, 56, seisoo viimeisten lumien sulaessa Ikkarinvuoma -nimisellä suolla Sodankylässä. Jalansijojen alla, matalimmillaan viiden metrin moreenipeitteen alla kallioperässä on kolmeenkymmeneen vuoteen suurin kultalöytö Euroopassa. Se on kullan nykyhinnoilla 12 miljardin dollarin aarre.
Jukka Nieminen on geologi ja Ikkarin kultaesiintymän omistavan Rupert Exploration Finlandin toimitusjohtaja.
Pohjoiseen katsottaessa Keulakkopään päällä viuhtovat tuulivoimaloiden siivet. Kittilän kunnan raja on muutaman kilometrin päässä lännessä, mutta kulta-aarre on Sodankylän puolella.
–Löytämisessä oli 50 prosenttia systemaattisesti ja oikein tehtyä malminetsintätyötä ja 50 prosenttia hyvää tuuria, sanoo Nieminen.