Rukiinoljista tehtyä himmeliä roikkumassa tuvan katosta on pidetty suomalaisena joulukoristeena. Yllätys monille on, että se liittyykin Pohjois-, Keski- ja osin myös Etelä-Euroopan tapakulttuuriin ja on tullut meille läntistä reittiä pitkin. Aluksi se rantautui vanhoille Lounais-Suomen asuma-alueille ja levisi sieltä Karjalaan ja pohjoiseen Oulun korkeudelle saakka.
Tyttöjen joulunaluspuuhiin kuului valmistaa joka vuosi uusi himmeli. Se tuotiin jouluaattona puhtaaseen pirttiin ja ripustettiin pöydän yläpuolelle varmistamaan satovuoden hedelmällisyyttä.
Porvoossa oli tapana pitää himmeliä katossa aina juhannukseen asti, jotta viljaa riittäisi talossa seuraavaan sadonkorjuuseen saakka. Lappajärvellä satoa yritettiin varmistaa ripustamalla himmelit myös kamareihin. Joskus luotettiin himmelin suuren koon tuovan onnea.
Himmeliä on käytetty myös häätuvan koristeena, johon sidottiin peilejä, tilkkuja, rukiin tähkiä ja paperia, joskus myös talikynttilöitä.
Himmeli joutui väistymään 1800-luvulla kun joulukuusi ryhdyttiin kantamaan sisälle. Seuraava aika himmeleille koitti 1930-1940-luvulla kun naisjärjestöt alkoivat nostaa sen uudelleen esille. Taiteilijat ryhtyivät samaan aikaan suunnittelemaan uusia malleja.
1950-luvun lopulla himmelien teko-ohjeita julkaistiin lehdissäkin. Sitten taas himmeli lähes unohtui tullakseen taas monille lapsuuskotien nostalgiseksi muistoksi, joka halutaan tehdä itse ja säilyttää vuodesta toiseen otettavaksi aina jouluksi uudelleen esiin.
Ennen himmelien olki oli paksumpaa ja niiden rakentamiseen käytettiin kotona valmistettua pellavalankaa. Nykyisin se on korvattu merseroidulla puuvillalangalla. Langan pujotus oljen sisään tapahtuu joko nukke- tai patjaneulalla. Vähän aikuisemmat muistavat lapsena imeneensä tavallisen neulan päässä olleen langan oljen läpi.
"Olkia saa joskus viljelijöiltä, joskus askartelukaupoista. Ulkomailta tuodut oljet ovat yleensä halki, joten ne eivät käy himmelien tekoon", kertoo himmelintekokurssia vetävä Satu Leinonen Pohjois-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kaupasta Maakarista.
Ensimmäiseksi oljista poistetaan epäpuhtaudet ja katkotaan solmukohdat. Sitten olkia liotetaan pari tuntia. "Olkien päälle laitetaan märkä pyyhe, etteivät ne kellu veden pinnalla. Kotona olkia voi myös suihkuttaa ja kääriä ne ensin märän pyyheliinan sisälle ja lopuksi laittaa muovi päälle estämään kosteuden haihtumista."
Liottamisen jälkeen oljet pilkotaan täsmälleen viiden sentin mittaisiksi pätkiksi ja päät suoristetaan. "Hyvä apuneuvo olkien leikkuussa on pahvin pala, mutta sen avullakin leikataan yksi pala kerrallaan, ettei mitta ala elää", Leinonen muistuttaa.
Täsmälliseen mittaan leikatut ja mahdollisimman tasapaksuiset oljet takaavat kauneimman lopputuloksen.
Ensin aloitetaan tekemällä peruskuvio 12 samanpituisesta oljesta. Lankaan pujotetaan kolme olkea, jotka solmitaan kolmioksi. Tämän jälkeen pujotetaan kaksi olkea lisää ja sido taan lanka aiemmin tehdyn kolmion kärkeen.
Olkiketjun tekoa jatketaan, kunnes 11 olkea on käytetty. Lankaan pujotetaan viimeinen olki ja sidotaan langan alku- ja loppupäät yhteen. Olkiketjun kummatkin päät solmitaan lyhyellä langalla yhteen.
Peruskuvio muodostaa himmelin huipun. Himmeli muodostuu erikseen tehtävistä kuvioista, jotka solmitaan yhteen. Työtä helpottaa kun sen ripustaa roikkumaan johonkin.
"Himmelin teko vaatii jonkin verran geometrista hahmottamiskykyä onnistuakseen", Leinonen uskoo. Hänen kurssilaisistaan monet muistelevat himmelin roikkuneen lapsuudenkodeissaan.
"Appeni teki meille aikoinaan perinteisen himmelin. Se ehti olla 15 vuotta ennen kuin se meni rikki", muistelee Sirkka Heikkilä.
Himmelin teossa myös syys- ja joulukiireet pysähtyvät ja syntyy jotakin perinteistä ja kaunista katsottavaa kaiken tarjolla olevan kertakäyttöisen krääsän sijaan, toteavat kurssilaiset.
"Olkikimppu maksaa vain neljä euroa, kun valmiit himmelit maksavat 50-150 euroa", Leinonen muistuttaa työpalkasta.
Perinteistä perushimmeliä askarrellessa kuluu ehkä noin kahdeksan tuntia.