Jos drone painaa yli 900 gram­maa, sillä ei saa lentää ih­mis­ten päällä – lue, miten droneja kos­ke­vat säännöt muut­tu­vat

Dronen lennättämistä säännellään pian aiempaa tiukemmin. Uusien sääntöjen omaksumiseen saatiin kuitenkin lisäaikaa, kun EU-asetuksen aikataulua päätettiin siirtää koronapandemian takia.

Droneja käytetään paljon myös ammattikäytössä. Esimerkiksi Ely-keskukset kuvaavat tulvatilanteita keväisin.
Droneja käytetään paljon myös ammattikäytössä. Esimerkiksi Ely-keskukset kuvaavat tulvatilanteita keväisin.
Kuva: Anssi Jokiranta

Drone-harrastajat ovat pian uuden edessä, kun droneja koskeva lainsäädäntö muuttuu ja uudet säännöt suitsivat harrastusta aiempaa enemmän. Jatkossa dronen paino määrää, missä ja millä edellytyksillä sitä on luvallista lennättää.

Uudet säännöt määrittelee vaiheittain sovellettavaksi tuleva EU:n droneasetus. Itsekseen eli lennokkikerhojen ulkopuolella toimivien harrastajien oli alun perin tarkoitus ruveta noudattamaan niitä 1. heinäkuuta alkaen. EU-komissio päätti kuitenkin vastikään siirtää ensimmäistä soveltamispäivää vuodenvaihteeseen, koska pandemia on tuottanut osalle jäsenvaltioista vaikeuksia asetuksen täytäntöönpanossa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä