Arvomaailmamme on kriisissä. Ovatko työelämän vaatimukset niin suuret, että hyvinvoinnin kustannuksella ajetaan työyhteisöt kriisin partaalle ja luodaan entistä enempi eripuraa työyhteisöjen sisälle? Päättäjät ovat omalla toiminnallaan ja päätöksillään luomassa sitä kulttuuria, mikä näkyy monessa tasossa. Nykyisin on asiatuntijoita joka asiaan. Lausunnot eriävät, mikä lisää epäluottamusta.
Eikö olisi aika lähteä rakentamaan luotettavaa, kannustavaa ja ennen kaikkea tulevaisuuteen rakentavaa politiikkaa, jossa työn merkitys on ensisijainen ja tärkein elämämme peruspilari. Mihin on unohdettu koulutuksessa perustyöntekijät, pienkonekorjaajat, huoltotyöntekijät ja muut vastaavat? Nyt puhutaan vain ylemmän koulutuksen tavoitteista.
Maaseutukunnat ovat myös menettäneet luottamuksen päättäjiin. Vuosikymmenten aikana on väestön liikkuminen muuttoavustusten kautta keskitetty suurempiin kaupunkeihin. Tähän ovat syyllistyneet kaikki puolueet, ja ongelmat ovat sitä kautta kaupungeissa kasvaneet.
Nyt olisi ryhdistäydyttävä niin päättäjien kuin yritysten, ja lähdettävä rakentamaan parempaa Suomea ja työyhteisöjä, joissa kunnioitetaan toisiamme niin puheiden kuin tekojen kautta. Se mahdollistaa myös maaseutukunnissa tulevaisuuden rakentamisen.
Mitä tasa-arvoisuus todellisuudessa pitää sisällään työyhteisössä? Miten työntekijä sen omalta kohdaltaan määrittelee? Olemmeko valmiita panostamaan päivittäin?
On ymmärrettävä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tulevaisuus ei ole tällä hetkellä kovin hyvin päättäjien hallinnassa. Voisimme kysyä itseltämme sitä, mitkä ovat tärkeimmät kriteerit hyvälle ja innostavalle työyhteisölle. Voimmeko mitata näitä asioita ja siihen itse mitenkään vaikuttaa?
Eduskunta on kansakunnan arvokkuuden ja käyttäytymisen kautta ensimmäinen työyhteisö, mikä voi toiminnallaan vaikuttaa tulevaisuuden luottamuksen lisäämistä kansakunnan eri tasoilla.
Minkälainen työyhteisömme pitäisi olla, että tuntisimme toisemme tasa-arvoisiksi päivittäin? Miten kohtelemme toisiamme työyhteisöissä niin, että jokaisen työ on yhtä arvokasta ja arvostettua?
Ovatko päättäjät unhoittaneet mikä olisi Suomen kannalta oikeudenmukainen ja luottamusta lisäävä tapa toimia. Meillä haikaillaan Tanskan ja Ruotsin malleja, mutta olisiko aika palata rakentamaan omia, historian aikana hyviksi todettuja käytänteitämme, ottaa niitä käyttöön, ja lisätä näin luottamusta kansakunnan kaikkiin sektoreihin ja ikäryhmiin lapsista vanhuksiin?
Esa Rantakeisu
Kaulinranta