Liikenneturvan kyselyn mukaan noin joka viides (22 prosenttia) suomalainen on siinä uskossa, että laki ei kieltäisi tai rajoittaisi humalassa pyöräilyä.
Liikenneturva huomauttaa, että tankojuopumus on rikos, eikä minkään ajoneuvon rattiin, sarviin tai ohjaimiin ole asiaa päihtyneenä.
Pyöräily humaltuneena eli tuttavallisemmin tankojuoppous tarkoittaa liikennejuopumusta moottorittomalla ajoneuvolla, mikä on laissa määritelty rikokseksi. Alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena moottoritonta ajoneuvoa kuljettava, joka aiheuttaa vaaraa toisen turvallisuudelle, voidaan tuomita sakkoon tai jopa vankeusrangaistukseen.
– Laki on ollut tankojuopumuksen osalta sama jo pitkään. Siihen ei tullut muutoksia uuden tieliikennelain myötä, sillä kyse on rikoslain pykälästä. Arkiset kokemukset esimerkiksi kesäterassilta kotiin pyöräilystä voivat vaikuttaa kyselyn laajaan harhaluuloon, mutta vanha tuttu ohje pätee ajoneuvosta riippumatta: jos otat, et aja. Sen soisi olevan kaikille selvää, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa sanoo tiedotteessa.
Piippa painottaa, että uudessakin tieliikennelaissa on säädetty, että mitään ajoneuvoa ei saa ajaa, jos siihen tarvittavat edellytykset puuttuvat sairauden, vian, vamman, väsymyksen tai päihtymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä.
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista noin joka kuudes (16 prosenttia) oli samaa mieltä väitteestä, että pyöräily on ihan turvallinen tapa kulkea paikasta toiseen, jos on humalassa.
– On ihan selvä juttu, että kuten mihin tahansa muuhun toimintaan, vaikuttaa alkoholi tai muu päihde myös pyöräilyyn ja pyöräilevän ajokykyyn. Reaktioaika pitenee, liikkeiden hallinta vaikeutuu, riskinotto voi kasvaa ja havainnointikyky kaventua. Myös kypärä voi humalassa polkevalta jäädä liian helposti laittamatta, Piippa sanoo.
Kesällä kaupungeissa kurvaillaan pyörien lisäksi myös esimerkiksi sähköpotkulaudoilla, joilla kuljetaan pyöräilyn säännöillä. Niidenkään sarviin ei ole asiaa päihtyneenä.
”Maistissa onkin syytä jättää kaikenlaiset ajoneuvot rauhaan ja valita selvän kaverin kyyti, julkinen liikenne tai taksi. Kävely on tietysti myös vaihtoehto, jos kesäkatu ei polta liikaa miestä tai naista. Joka tapauksessa on järkevää suunnitella kulku illanviettoon ja sieltä kotiin jo etukäteen, jotta ei jää illan tai yön hämärässä saatujen päähänpistojen varaan.
Liikenneturva selvitti suomalaisten liikenneasenteita ja -tietämystä touko ja kesäkuussa tehdyllä kyselyllä. Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 003 henkilöä.