Johanna Oja­la-Nie­me­lä kun­tou­tuu ai­vo­kas­vain­leik­kauk­ses­ta – "Toi­pi­la­sai­ka­na en ole uh­ran­nut aja­tus­ta­kaan pe­vil­le"

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän syyskausi eduskunnassa päättyi dramaattisesti. Hänellä todettiin aivokasvain, joka leikattiin onnistuneesti joulukuun puolivälissä. Ojala-Niemelä toimi paljon vartijana olevan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Toipilasaikana hän ei ole työasioita murehtinut.

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on kuntoutunut hyvin aivokasvainleikkauksesta ja mieli on valoisa.
Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on kuntoutunut hyvin aivokasvainleikkauksesta ja mieli on valoisa.
Kuva: Jussi Leinonen

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) on valoisalla mielellä. Toipuminen joulukuun puolivälissä tehdystä aivokasvainleikkauksesta on sujunut hyvin.

Ojala-Niemelää leikkasi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kymmenen hengen tiimi viiden tunnin ajan. Kasvain saatiin leikkauksessa kokonaan pois. Patologille lähetetyistä näytteistä ilmeni, että kyseessä ei ollut syöpä.

– Patologilta tullut tieto helpotti. Muuta oiretta ei jäänyt kuin oikean puolen käden ja jalan heikkoutta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä