Jesse Pul­ju­jär­vi palaa nöyränä ta­kai­sin taa­la­kau­ka­loi­hin – "Lähden näyt­tä­mään, mistä mei­kä­läi­nen on tehty"

Edmontonin kanssa NHL-sopimuksen tehnyt Jesse Puljujärvi ihastuttaa oululaisyleisöä vielä joulukuun alkuun asti.

Kärpissä itseluottamuksensa ja peli-ilonsa takaisin saanut Jesse Puljujärvi tiedostaa, että NHL:ssä mikään ei tule eteen ilmaiseksi.
Kärpissä itseluottamuksensa ja peli-ilonsa takaisin saanut Jesse Puljujärvi tiedostaa, että NHL:ssä mikään ei tule eteen ilmaiseksi.
Kuva: Mary Altaffer

Osapuilleen parikymmentä liigapeliä. Suurin piirtein sen verran oululaisyleisö saa vielä nauttia Jesse Puljujärven tulisesti lähtevästä lämäristä, silmiä hivelevästä luistelusta ja karhumaisen vahvasta kiekonsuojauksesta.

Jossain vaiheessa joulukuun alkupuolella Puljujärvi pakkaa laukkunsa ja lentää uunituore NHL-sopimus takataskussaan takaisin Edmontoniin. Kaupunkiin, josta lähti suuren kohun saattelemana puolitoista vuotta sitten.

– Oilersin pelaajilta ei ole tullut vielä onnitteluja sopimuksesta, mutta muuten on kyllä tullut paljon.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä