Perämerelle Hailuodon länsipuolelle suunnitellun 160 voimalan merituulipuiston ensimmäisessä etäyleisötilaisuudessa keskiviikkoiltana kysyttiin muun muassa luontoarvoista, kalastusmahdollisuuksista puistoalueella sekä voimalan verotuksesta ja rakentamisen kustannusarviosta.
Tuulivoimayhtiö OX2:n Halla-niminen tuulipuistohanke on vielä alkuvaiheessa. Valtioneuvosto myönsi tuulipuistolle tammikuussa tutkimusluvan, ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) maalla ja merellä on alkanut, kertoi projektipäällikkö Ilona Välimaa tuulivoimayhtiöstä.
– Sähköntuotanto voisi käynnistyä vasta tämän vuosikymmenen loppupuolella, mutta tästä eteenpäin tuulipuistosta kiinnostuneilla ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa kysymällä ja osallistumalla keskusteluun, Ilona Välimaa hoksautti.