Jatkuva itsensä kehittäminen ja esimerkiksi psyykkiseen kasvuun tähtääminen on tässä ajassa trendikästä, mutta ilmiöön liittyy myös haittoja ja riskejä, kertoo psykoterapeutti ja yhteiskuntatieteilijä Emilia Kujala.
– Ilmiö kertoo jotakin meidän ajankuvastamme ja siitä, minkälaista ihmistä pidetään 2020-luvun yhteiskunnassa hyvänä ja kelpona.
Kujalan mukaan ihmisiltä vaaditaan koko ajan enemmän tehokkuutta, tuottavuutta, kykyä pysyä muutoksessa mukana, joustavuutta, resilienssiä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja – ja tutkitusti näistä on myös etua sekä ihmisen jaksamiselle, mielenterveydelle että sosiaalisille suhteille.
Kujalan mielestä itsensä kehittämisen haaste onkin nimenomaan se, että se on usein valjastettu erilaisin tuottavuuspyrkimyksin.
– Puhutaan, että ihmisten olisi hyvä välillä tylsistyä, mutta ei tylsistymisen itsensä vuoksi, vaan siksi, että ihmisestä tulee sitten luovempi. Tai "näin palaudut paremmin" – ikään kuin työtä varten, jotta olisit jälleen tehokkaampi ja tuottavampi.
Monelle on siis tavallaan syntynyt tietynlainen velvollisuus jatkuvasti kehittää itseään, sillä se nähdään omaan potentiaaliin ja arvoon investoimisena. Eikä pelkästään arvoon työmarkkinoilla, vaan myös esimerkiksi ihmissuhteissa.
– Ilmiö johtaa herkästi hedonistiseen oravanpyörään, jossa yhteen kehittämistavoitteeseen pääsyä seuraa aina uusi tavoite. Ihmiset ovat todella väsyneitä kokemukseen siitä, että mikään ei riitä ja itsensä kehittäminen ei tule koskaan valmiiksi.
Kujalan mielestä itsensä kehittäminen ei ole selkeästi joko hyvä tai huono asia, vaan ratkaisevaa on, millaiset motiivit toimintaa ohjaavat. Onko taustalla riittämättömyyttä tai huonommuuden tunteita? Ja toisaalta – seuraako kehittämisestä hyvää elämää, onnellisuutta ja tyytyväisyyttä?
Kujalan mukaan itsensä kehittämistä olisi hyvä pyrkiä rajaamaan niin, ettei se toisi elämään liikaa paineita.
– Esimerkiksi Työterveyslaitoksen tutkijat ovat huomanneet, että nimenomaan paine kehittää itseään kaikilla elämän eri osa-alueilla yhtä aikaa uuvuttaa korkeasti koulutettuja tietotyöläisiä.
Elämänmuutokset herättävät
Lääkärikeskus Mehiläisen työterveyspsykologi ja psykoterapeutti Sannamari Ahola pitää itsensä kehittämistä yleisesti ottaen myönteisenä ilmiönä.
– Itsensä kehittäminen on tyypillistä erityisesti silloin, kun elämässä tulee vastaan muutoksia, kriisejä tai havahdutaan jonkinlaiseen toistuvuuteen, että ajaudutaan esimerkiksi itselle vahingollisiin parisuhteisiin.
Aholan kokemuksen mukaan psykoterapeutin vastaanotolle päädytään usein siinä vaiheessa, kun kaivataan hieman "kättä pidempää", eikä esimerkiksi kirjallisuudesta tai asioiden itsekseen pohdiskelusta olekaan ollut riittävästi apua.
Ahola arvioi, että moni selviää varsin pitkälle ja toisinaan uskomattoman raskaistakin tilanteista omin avuin. Osa kuitenkin sinnittelee turhankin pitkään.
– Useimmat ihmiset tietävät todella tarkkaan, mitä tulisi tehdä, ja sitten he kärsivät hirveän huonoa omaatuntoa, kun eivät onnistukaan tai saakaan aikaiseksi ja ajautuvat yhä uudelleen samoihin, vanhoihin tilanteisiin.
Keinotekoisia ongelmia?
Itsensä kehittäminen on suuri bisnes, myös Suomessa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa mainostetaan niin sanottujen vaikuttajien kursseja, jotka ohjaavat kohti muutosta. Myös näihin liittyy sudenkuoppia, sanoo Emilia Kujala.
Kujala itse on kirjoittanut useita kirjoja, jotka käsittelevät erilaisia mielenterveyden ilmiöitä. Hän tienaa myös esimerkiksi puhujakeikoilla, joilla hän käsittelee muun muassa self help -kulttuurin varjopuolia.
– Monesti kun näitä kriittisiä näkökulmia (itsensä kehittämiskursseista) nostaa esiin, ihmiset sanovat, että eikö ole hyvä asia, että investoit itseesi ja hyvinvointiinsa sen sijaan, että teet samalla rahalla jotakin haitallista. Varmasti näinkin, mutta tässäkin tullaan taas siihen, mikä tekemistä ohjaa, Kujala sanoo.
Myymisen ideana on, että ihmisille pyritään tarjoamaan jokin asia, jota heillä ei vielä ole. Kujalan mukaan tällä liiketoimintalogiikalla itsensä kehittämisen bisneksessä täytyy monesti luoda jopa keinotekoisia ongelmia – eli kehystetään ongelmaksi asioita, jotka eivät sitä välttämättä edes ole.
Tyypillinen ongelma, johon ihmisille tarjotaan ratkaisua, ovat esimerkiksi tunteet. Jokin tunne täytyy saada hallintaan, tai siitä pitää päästä eroon.
– Ja kun ihminen sitten on oppinut tämän logiikan, meillä on psykoterapiassa ihan valtava työ, kun yritämme purkaa tätä asevarustelua aivan normaaleja ihmiselämän ilmiöitä kohtaan. Ahdistus on tästä hyvä esimerkki.
Kujalan mukaan stressi on toinen tyypillinen esimerkki. Moni on oppinut, että lyhytkestoinen stressi on hyödyllistä ja pitkäkestoinen stressi haitallista.
– Kuitenkin tutkimusten mukaan olennaisempaa näyttää olevan se, miten ihminen tulkitsee stressiään. Jos stressi ei olekaan mitään sellaista, josta täytyy päästä eroon, stressitasot palautuvat nopeammin.
Sannamari Ahola huomauttaa, että erilaisten itsensä kehittämisen kurssien ja mielen valmennusten riskinä on, että niitä voi vetää kuka tahansa. Hän kannustaa aina selvittämään, kuka palveluja tarjoaa – ja millä pätevyydellä ja koulutuksella.
Ahola muistuttaa myös, että ajoittaiset ja ohimenevät ahdistuksen kokemukset ja tunnetilat ovat eri asia kuin ahdistuneisuushäiriöt, joihin usein tarvitaan ammattiapua.
