Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Jär­jes­ti­kö ps-joh­to Hak­ka­rai­ses­ta pommin it­sel­leen?

Järjestikö perussuomalaisten johto Hakkaraisesta pommin itselleen? Tämä kysymys lienee tällä hetkellä perin aiheellinen. Tapaus Teuvo Hakkarainen on saanut ennennäkemättömän huomion osakseen, eikä ihme.

Hakkarainen on kaikista heikkouksistaankin huolimatta koettu kansan parissa kansanedustajaksi ja mepiksi, joka edustaa näissä tehtävissä Suomen kansan syviä rivejä, ja on samanlainen pulliainen kuin suurin osa kansasta on.

Näyttää sille, että somesivuilla ja lehdistössä Teuvo Hakkarainen on Putinin jälkeen toinen suuri keskustelunaihe. Tämän tilanteen on aiheuttanut Perussuomalaisen puolueen johto yhdessä puoluehallituksen kanssa, kun on ilmoitettu, että istuvaa meppiä Teuvo Hakkaraista ei tulla asettamaan ehdolle kesäkuun eurovaaleihin perussuomalaisten ehdokaslistalle. Syytä tähän menettelyyn ei ole haluttu kertoa.

Kirjoittamaton laki ja menettely on perinteisesti ollut, että niin istuvat kansanedustajat kuin mepitkin ovat itseoikeutettuja ehdokkaiksi aina seuraavissa vaaleissa, mikäli eivät itse kieltäydy.  Poikkeus voidaan tehdä asiassa vain silloin, jos kyseinen henkilö on tuomittuna tai epäiltynä raskaaseen rikokseen tai muuhun verrattavaan, joka tekee hänet sopimattomaksi korkean tason luottamustehtävään.

Järjestiköhän ps-johto ja puoluehallitus nyt tapaus Teuvo Hakkaraisesta todellisen räjähtämättömän pommin itselleen. Jos kysymyksessä ei ole puoluejohdon ja Hakkaraisen yhteisesti sopima mainostemppu, niin pommi on valmis. Joka tapauksessa tämä salailu ja mystisyys on ajanut puoluejohdon ihmeelliseen tilanteeseen. Milloin pommi laukeaa, sitä odottelemme silmät ympyriäisinä.

Pentti Kettunen

ex-kansanedustaja (SMP ja ps.), Kajaani