Jäl­ki­ruo­kia ra­kas­ta­vat Julie ja Gabe Marty toivat Rans­kas­ta Ouluun uuden tai­de­muo­don

Ranskassa on tavallista, että isä ja poika pyörittävät yhdessä leivonnaiskauppaa, mutta äidin ja pojan yhteinen bisnes on harvinaista.

Oulu
Julie Marty (vas.) opiskeli poikansa Gabe Martyn perässä itselleen uuden ammatin.
Julie Marty (vas.) opiskeli poikansa Gabe Martyn perässä itselleen uuden ammatin.
Kuva: Niina Hentilä

Pakkahuoneenkadulle vajaa kuukausi sitten avatun Mon Chou pâtisserie -nimisen ranskalaisen leivonnaiskaupan seinää koristaa upea kesäinen maisema: vihreitä kukkuloita ja horisontissa lumihuippuista vuoristoa.

– Tuolla me asuimme. Toulousen eteläpuolella, Julie Marty osoittaa kuvaa.

Tasaisen maan tallaajan on vaikea ymmärtää, miksi sellaisesta maisemasta on ikinä päätetty lähteä Ouluun.

– Sitä kaikki kysyvät, Julie naurahtaa.

Hän saapui Suomeen reilut 1,5 vuotta sitten, koska hänen nuorempi poikansa tuli Ouluun opiskelemaan.

Tämän vuoden alussa myös hänen aviomiehensä ja vanhempi poikansa muuttivat perässä.

– Lapsemme alkoivat kasvaa aikuisiksi. Vanhempi poikani on aina halunnut muuttaa toiseen maahan pohjoiseen, ja nuorempi poikani pelaa jääkiekkoa, joten pohjoinen oli hänellekin hyvä vaihtoehto. Aviomieheni ja minä mietimme, ettemme halua jäädä yksin, kun voimme olla lastemme kanssa.

Julie on aina ollut liikkuvaa sorttia. Hänen mielestään on hyvä nähdä eri kulttuureja.

– Olen syntynyt Yhdysvalloissa ja muuttanut Ranskaan opiskelemaan. Olen asunut myös Espanjassa ja Belgiassa. Se antaa perspektiiviä.

Vakavaa työtä

Kun perheen vanhin poika, nykyisin 20-vuotias Gabe Marty alkoi opiskella Ranskassa leivonnaiskokiksi, päätti isossa firmassa kääntäjänä työskennellyt Julie vaihtaa itsekin alaa. Perheen jälkiruokafaneille oli selvää, että kaksikko perustaisi jonain päivänä oman leivonnaiskaupan.

Oiva tilaisuus siihen tuli, kun koko perhe muutti Ouluun.

– Ranskalaisia leivonnaiskauppoja on kaikkialla maailmassa, mutta ei Suomessa. Ranskassa niitä on jokaisessa pienessä kylässäkin. Sinne ei ollut järkeä perustaa vielä yhtä, Julie kertoo.

Mon Chou on tiettävästi maailman pohjoisin ranskalainen leivonnaiskauppa. Chou on ranskalainen perinneleivos ja Mon Chou tarkoittaa minun kultaani, joksi Julie on kutsunut Gabea koko hänen elämänsä ajan.

Leivoskaupan ovessa on piirretty kuva äidistä ja pojasta.

– Ranskassa isät ja pojat perustavat usein leivoskaupan, mutta äiti ja poika eivät niinkään. Naisia on kuitenkin alkanut tulla alalle yhä enemmän, Gabe kertoo ja yllättyy kuullessaan, että Suomessa sukupuoliroolit ovat perinteisesti aivan päinvastoin.

Ranskassa leivonnaiskokit ovat pääasiassa miehiä, ja työhön suhtaudutaan erityisellä vakavuudella.

– Leivonnaiskokit ovat suuria tähtiä Ranskassa ja muuallakin maailmassa. Leivonnaisten tekeminen luokitellaan taiteeksi, Julie sanoo.

Pinkki patio

Kaksikko avaa kauppansa ovet ranskalaistyyliin aikaisin: kello 7.30. He myöntävät kuitenkin, että esimmäiset asiakkaat ovat tulleet yleensä vasta kahdeksan aikoihin.

– Ranskassa leivonnaiskaupat saattavat aueta jopa kello 6.45. Ihmiset hakevat niistä aamupalaa, Gabe kertoo.

Kaksikko on suunnitellut kesän ajaksi tekevänsä pihalle ranskalaistyylisen pinkin pation, jossa on paljon kukkia.

Ainakaan vielä toistaiseksi äidin ja pojan välille ei ole syntynyt suurempia riitoja liikkeen pyörittämisestä. Kummallakin on omat vahvuutensa, joihin he keskittyvät.

– Onhan se vähän erilaista, mihin olen tottunut, mutta nautin tästä yhtä paljon kuin muiden kollegoiden kanssa työskentelemisestä, Gabe sanoo.

Äidin ei tarvitse kauan hakea sanojaan.

– Rakastan työskennellä poikani kanssa, Julie hymyilee.