Taloudellisesti ankeina aikoina toimittajien resurssit pienenevät ja kiire kasvaa. Kunelius pelkää, että se vie pohjaa aiheiden syventämiseltä ja kriittisten näkökulmien etsinnältä. Moni työläs juttu jää tekemättä.
"Kiire pakottaa turvautumaan yhteen lähteeseen useamman sijasta. Mitä vähemmän on aikaa tehdä juttua, sitä enemmän joutuu luottamaan sellaiseen tietoon, joka on valmiiksi tuotettu. Vaihtoehtoisen ja kyseenalaisen tiedon löytäminen muualta vaatii aikaa", Kunelius selvittää.
Hän epäilee, ettei toimituksissa ole enää kauheasti löysiä jäljellä. Nyt ei leikata ylimääräistä vaan sitä, mitä saadaan aikaan.
"Monissa organisaatioissa on lisätty tehoja 1990-luvulta lähtien. Lopulta tulee raja vastaan eikä sillä saavuteta enää mitään uutta."
Vain osa uutisvirtaa
Pikkuhiljaa sanomalehdissä on luovuttu siitä ajatuksesta, että aamun lehdessä pitäisi olla kaikki tarpeellinen tieto maailman tapahtumista. Lehti on yhä pienempi osa muuta uutisvirtaa. Kaikkea ei tarvitse enää kertoa ja siksi on tehtävä valintoja.
Kunelius muistuttaa, etteivät sanomalehdet suinkaan aina ole olleet alueensa monopoleja. Ne olivat yhtenä äänenä julkisuudessa muiden joukossa, kunnes 1990-luvun lopulla Yleisradio ja maakuntalehdet päättivät hoitaa yksin koko homman. Eetos oli kunniakas, mutta ylivoimainen.
Nykyisin sanomalehdet kilpailevat muun muassa iltapäivälehtien, tv-uutisten, internetin sekä muun viihteen kanssa ihmisten ajasta. Pärjätäkseen kilpailussa on erotuttava muista. Skuuppeja täytyy löytyä vähemmällä rahalla ja pienemmällä porukalla.
Kunelius uskoo, että kilpailusta on myös hyötyä. Uutisista on haettava yhä enemmän omaa, kriittistä näkökulmaa.
Kulta-aikaa ei ollutkaan
Uutisten henkilöityminen ja pinnallistuminen ovat osa kovenevaa kilpailua.
"Kun iltapäivälehdissä kierrätetään tv-tuomarin kommenttia kolmatta päivää, niin miettii, että onko journalismi aina ollut näin onttoa" , Risto Kunelius sanoo.
Toisaalta pinnallisuutta on liiankin helppo arvostella. Kunelius epäilee, ettei täydellistä journalismia koskaan ollutkaan.
"Millaista se journalismin kulta-aika sitten aikoinaan oli? Epäilemättä monin paikoin aika tylsää", hän toteaa.
Kunelius yllyttää ottamaan käteen 15 vuotta vanhan lehden ja miettimään sitten, että onko ihan pakko ruikuttaa koko ajan, että huonompaan suuntaan on menty.
Skandaalimaisuus ja moralismi ovat Kuneliuksen arvion mukaan uusia piirteitä suomalaisessa journalismissa. Myös vastapuolella on alettu ymmärtää, miten julkisuus toimii.
Julkisuuden ja yksityisyyden rajan madaltuminen on Kuneliuksen mielestä myös terveellistä. Poliittisten johtajien on kestettävä myös moraalista tarkastelua.
"Yksityisyyden suojan on riiputtava siitä, kuinka paljon yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ihmisellä on. On hyvä, että myös yksityistä puolta seurataan, vaikka voisi toivoa, että julkinen toiminta olisi tärkeämpää."
Toisen polven sopulit
Mauno Koivisto keksi nimittää toimittajia sopuleiksi. Nykyisiä toimittajia Kuneliuksen kutsuu toisen polven sopuleiksi. Jos toimittajat eivät enää toista yhtä ja samaa uutista, he juoksevat saman aiheen perässä kilpaillen siitä, kuka löytää siitä vielä jotain uutta kerrottavaa. Se ei tunnu kauhean älykkäältä.
Journalismi on Kuneliuksen mielestä paljon enemmän kuin pelkkä juttu. Uutisen arvo riippuu siitä, miten ihmiset jalostavat sitä, ja mitä käyttöarvoa sillä on. Esimerkiksi Kanerva-kohusta noussut keskustelu oli Kuneliuksen mielestä tärkeämpää ja laadukkaampaakin kuin aiheesta kirjoitetut uutiset.
"Mikä olisi sellainen uutinen, josta saisin aikaan tolkullisen keskustelun teini-ikäisen tyttäreni kanssa tai jonka voisin lähettää 70-vuotiaalle isälleni", Kunelius miettii valitessaan kiinnostavaa juttua päivän lehdestä.
Monipuolisuus ja kriittiset näkökulmat ovat Kuneliuksen mielestä journalismin suola. Toimittajien mahdollisuus ylläpitää monipuolista journalismia riippuu olennaisesti siitä, kuinka paljon erilaisia näkemyksiä ihmisillä on. Jos esimerkiksi hallitusrintama on hyvin yhtenäinen, journalismistakin tulee helposti yksiäänistä. Riitelystä avautuu keskustelua.
Kunelius uskoo, että myös uutisten kohteet ovat hereillä. Poliittiset päättäjät ja liike-elämä pyrkivät kontrolloimaan julkista mielikuvaa itsestään yhä taitavammin. Hyvä esimerkki on Fortumin toimitusjohtaja Mikael Liliuksen potkut, kun ylisuuret palkkiot kävivät kalliiksi yhtiön imagolle.
Maailma kutistuu
Kansainvälistyminen on muuttanut journalismin kulttuuria rajusti niin Suomessa kuin muissakin maissa. Aikaisemmin se, mitä voitiin painaa lehteen, perustui yhteiseen käsitykseen esimerkiksi siitä, mistä Suomessa voi laskea leikkiä. Nyt yleisöä on vaikeampi paikantaa. Lukijakunta on levikkialuetta laajempi. Kunelius muistuttaa, että kansainvälistyminen lisää alttiutta sille, että joku ärsyyntyy, loukkaantuu tai kokee jutun pyhäinhäväistyksenä.
Esimerkkinä Kunelius mainitsee tanskalaisen Jylland Postin julkiasema Mohammed-sarjakuvan, joka johti laajaan kansainväliseen konfliktiin. Kriisin taustalla oli kymmenen vuotta tanskalaista siirtolaispolitiikkaa ja monikulttuurisuudesta aiheutuneita jännitteitä.
Toimittajan on Kuneliuksen mukaan varauduttava kaikenlaisiin reaktioihin. Toisaalta taas liika itsesensuuri on vaarallista. Kunelius varoo antamasta yleispätevää ohjetta. Hän tähdentää, että jokainen tilanne on harkittava erikseen. Toimittajan on kannettava vastuu myös juttujensa seurauksista.
Globalisaatiosta riippumatta paikallisuus ei ole kadonnut mihinkään. Kunelius uskoo, että siitä on vain tullut monipuolisempaa. Ihmiset elävät edelleen kylki kyljessä ja kokevat, että heillä on paljon yhteisiä intressejä. Toisaalta internetin kautta esimerkiksi oululaiset voivat identifioitua myös sellaisiin ryhmiin, joita Oulussa ei ole.
"Kun ympäristö monimutkaistuu, paikallisten uutisten tuottaminen käy haasteellisemmaksi. Toimittajien pitäisi olla tilanteesta innoissaan: tästä tulee hemmetin vaikeaa, mutta kiinnostavaa."
Kaikille avointa
Painetun lehden Kunelius uskoo elävän vielä ainakin tämän sukupolven ajan. Jatkossa on kuitenkin äärimmäisen vaikea löytää liiketoimintamallia, jolla sanomalehdet pysyvät hengissä.
Suomessa perinne lehtien lukemiseen elää Kuneliuksen mukaan sitkeämpänä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä myös eliitille suunnatut lehdet ovat joutuneet vakaviin vaikeuksiin.
Viisasten kiveä sanomalehtien menestymiseen tulevaisuudessa Kunelius kehottaa hakemaan menneiltä vuosilta, jolloin sanomalehti oli julkisen toiminnan areena, jossa keskusteluun osallistuivat poliitikot, kansankiihkoilijat ja monet vaikuttajat.
"Ehkä lehdistön tulevaisuus voisi olla paluuta johonkin samantapaiseen. Ajatus siitä, että journalismi kuuluu vain ammatti-ihmisille, ei päde enää", Kunelius pohtii.