Kun asiat alkavat mennä pieleen, ne tuppaavat menemään pieleen sitten oikein kunnolla.
Ensin tuli dopinghässäkkä. Sitten alkoivat sateet.
Niin kuin näissä ei olisi jo tarpeeksi, Tero Pitkämäen pasmat sekosivat keihään loppukilpailussa. Sade, kylmä ja tuuli olivat yhdessä sellainen haaste, josta nuori keihäskomeetta ei selvinnyt. Olympiastadionilla oli keskiviikkoiltana kokeneempien keihäskettujen keli.
Pitkämäen asema ei ollut ilman syyskelejäkään kadehdittava. Nuorukainen oli sateessa noin 30 000 silmäparin polttopisteessä. Sadepisaroiden lisäksi ilmassa väreili odotusta ja mitalipaineita. Katsomon jyly oli valtava.
Heitä siinä sitten keihästä muina miehinä, kun vettä tulee välillä kuin saavista kaatamalla ja kansa huutaa.
Tero Pitkämäellä on monta vuotta aikaa heittää keihästä ja saalistaa kaulaansa kilokaupalla arvokisamitaleja. Helsinki oli 22-vuotiaan heittäjän ensimmäinen mutta ei viimeinen mahdollisuus.
Ilkka Kanervalle kotikisat ovat viimeinen näytös, yleisurheilu-uran päätepiste. 15 vuotta liiton puheenjohtajan pallilla istunut Kanerva jättää syksyllä paikkansa.
Kapteeni jättää uppoavan laivan. Tällä menolla Kanervan puheenjohtajakausi huipentuu kolmanteen peräkkäiseen mitalittomaan arvokisavuoteen. Se ei näytä ansioluettelossa kovin mairittelevalta.
Kanervan aikakaudella suomalainen huippuyleisurheilu on tippunut kehityksen kelkasta. Kärki on tylsynyt ja taso kärjen takana kaventunut. Johtoportaassa on rakennettu projekteja toisensa jälkeen, mutta tulosta ei ole syntynyt.
MM-kisojen jälkeen liitossa koittaa ankea arki. Pöydällä odottaa nippu maksamattomia laskuja ja suunnitelmat huippu-urheilun uudelleen järjestelyistä on jo ehditty tyrmätä järjettöminä.
On siinä uudelle puheenjohtajalle sarkaa kynnettävänään.