Kun Ismo Ranua oli pieni poika, hänen vanhemmillaan oli puutarha, josta ihmiset kävivät ostamassa kukkia. Kesäkukkia hoidettiin perheen puutarhalla hellästi ja huolellisesti.
“Kouluikäisenä minulla oli puutarhalla oma orvokkilava, josta täytyi pitää hyvä huoli, jotta asiakkaat ostivat orvokkejani. Siitä sai vähän taskurahaa”, Ismo Ranua kertoo hymyillen.
Ranua muistaa hyvin, kun hän oli vanhempiensa mukana kantamassa kukkalaatikoita myyntiin.
“Siihen aikaan, vajaat 50 vuotta sitten, oli suppeampi valikoima, mutta samalla periaatteella ja samoja kukkalajikkeita myydään vieläkin. Kesäkukilla on edelleen kova kysyntä, ne kuuluvat ihmisen peruselämään.”
Nyt Ismo Ranualla on yhteensä yhdeksän omaa kesäkukkamyymälää Oulussa, Kempeleessä, Raahessa, Limingassa ja Muhoksella. Ismo on pyörittänyt Kesäkukkalan myymälöitä yhdessä vaimonsa Katja Ranuan kanssa jo 11 vuoden ajan.
”On mukavaa seurata, miten innokkaasti ihmiset suunnittelevat nykyään oman pihan, terassin ja parvekkeen sisustusta. Siihen kuuluu tärkeänä osana erilaiset kesäkukat ja niiden sommittelu. Kukat ilahduttavat synkempinäkin päivinä ja niiden hoitaminen on älyttömän rauhoittavaa”, Ranua sanoo.

Kukat viedään sinne, missä ihmiset liikkuvat
Kesäkukkalan ideana on ollut viedä kesäkukat asiakkaiden luokse sen sijaan, että asiakkaiden pitäisi lähteä erikseen puutarhalle. Markettien ja huoltoasemien parkkipaikoilta asiakkaat saavat hankittua kesäkukkansa vaivattomasti kauppareissun yhteydessä.
“En ollut missään nähnyt tällaista konseptia. Lähdin selvittämään isolta marketilta, olisiko heidän kauppansa viereen mahdollista tulla myymään kesäkukkia. Samassa puhelussa kauppias ehdotti kolmea muutakin myymälää. Hän näki palvelun idean”, Ismo Ranua muistelee 11 vuoden takaisia Kesäkukkalan ensiaskelia.
Ensimmäisenä vuonna Ranuat perustivat saamansa neljän myyntipaikan tarjouksesta huolimatta vain kaksi kesäkukkamyymälää. Tuon testikesän jälkeen toiminta on laajentunut vuosi toisensa jälkeen, Ranua toteaa.
“Markettien valmis asiakaskunta on mahdollistanut sen, että voimme satsata valtavan laajaan kukkavalikoimaan. Kesän aikana valikoimassamme saattaa käydä jopa 50–70 eri kesäkukkalajiketta."

Jättiamppeleiden suosio kestää
Kesäkukkalan kukat tulevat viideltä kotimaiselta puutarhalta. Valikoimaa on siis laajasti, ja kukkien rivit täydentyvät sitä mukaa, kun lämpö lisääntyy ja kesäkuu lähestyy.
Lajikevalikoimaan kuuluu yksittäisten ruukkutaimien, amppeleiden ja rungollisten kukkien lisäksi kurkkujen ja tomaattien taimia sekä mansikka-amppeleita.
“Kukka-amppeleita käytetään kesäkukissa nykypäivänä paljon”, Ismo Ranua sanoo.
“Kesäkukkalan erikoisuus on jättiamppelit, joita olemme myyneet melkein alusta asti. Niissä on monta pistokasta, usein kolmea eri lajiketta sekä sopivia, vaihtelevia väriyhdistelmiä.”
Laajan myymäläverkostonsa ansiosta Kesäkukkala pystyy palvelemaan myös niitä asiakkaita, jotka haluavat vaikkapa juuri tietynlaisen amppelivärisekoituksen, Ranua toteaa.
“Viidentoista myyjämme WhatsApp-rinki on oiva tapa selvittää, mistä myymälästä asiakkaan toivoma värimix löytyisi. Kun sopiva amppeli löytyy, joko me kuljetamme sen asiakkaan lähimyymälään tai asiakas hakee sen itse.”
Kesäkukkalan myymälät ovat kasvattaneet suosiotaan vuodesta toiseen. Ismo Ranua uskoo, että suosion takana on hyvin toimiva kokonaisuus: kotimaisten puutarhojen takaama kukkien laatu, ystävällinen ja asiantunteva asiakaspalvelu, monipuolinen valikoima sekä myymälöiden helppo sijainti.
”Tänä vuonna kesäkukkamyymälöissämme on saatavilla myös jonkin verran valmiita istutusasetelmia, joita voi ostaa esimerkiksi tuliaisiksi kylään mennessä”, Ismo Ranua vinkkaa.
Kesäkukkala palvelee asiakkaitaan toukokuun alkupuolelta alkaen. Myymälät suljetaan kesä-heinäkuun taitteen jälkeen vaiheittain.
Suomen Kesäkukkalan pihamyymälät
Yhdeksän kesäkukkamyymälää:
Oulu:
- Teboilin Kaakkurin piha
- K-Supermarket Joutsensilta
- K-Supermarket Välivainio
- K-Supermarket Ritaharju
- K-Supermarket Toppila
Kempele: Shell Zeppelin
Raahe: Prisma ja K-Supermarket
Muhos: Torialue
Liminka: K-Supermarket Liminganportti
Myymälöiden aukioloajat:
Kaakkuri: Ark. 9:30–19:30, la 10–16, su 12–16
Muut myymälät: Ark. 10–18, la 10–16, su suljettu