
Kuusamon suurpetokeskus on valittanut hallinto-oikeuteen aluehallintoviraston päätöksestä lakkauttaa sen eläintarhalupa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomien jutun mukaan suurpetokeskus vetoaa eläinsuojelulain tulkintaan. Keskuksen mukaan esimerkiksi se, että eläimet kokisivat kipua, on olettamus eikä sitä ole perusteltu riittävästi. Eläinsuojelulakia on siis tulkittu keskuksen mielestä virheellisesti ja sen eläintarhaluvan peruutus pitäisi kumota.
Valvontaeläinlääkärit totesivat kesän aikana useita ongelmia eläinten oloissa sekä niiden terveydentilassa. Vyöti-niminen karhu jouduttiin eläinlääkärien päätöksellä lopettamaan, sillä sen kaikki kulmahampaat olivat katkenneet ja se kärsi nivelvaurioista, joiden vuoksi sen liikkuminen oli vaikeaa ja kivuliasta.
Viime viikolla hallinto-oikeus jätti käsittelemättä keskuksen hakemuksen päätöksen toimeenpanon keskeyttämisestä. Syynä oli se, että keskus ei ollut hakenut varsinaisen päätöksen kumoamista, eikä asiaa voitu siis käsitellä.
Aluehallintoviraston päätöksen mukaan eläintarhan eläimet tulee lopettaa tai siirtää uusiin koteihin lokakuun loppuun mennessä. Toimeenpano kuitenkin viivästynee nyt saapuneen valituksen myötä.