Inarin kul­ta­ken­til­lä on kah­vi­la, joka on yksi Suomen syr­jäi­sim­mis­tä – "Ostin tämän ihan vitsinä silloin alun­pe­rin"

Kultakioski Kafea Gufihtar sijaitsee Kutturan kairassa 16 kilometriä syrjään valtatieltä. Asiakkaita on riittänyt jo yli 30 vuotta.

Datayhteyksien paraneminen ilahduttaa Tiina Koivistoa (oik.), sillä maksupääte toimii nyt kassakoneen vieressä. Kahvilaan olivat piipahtaneet myös Hanna, Elias ja Huugo.
Datayhteyksien paraneminen ilahduttaa Tiina Koivistoa (oik.), sillä maksupääte toimii nyt kassakoneen vieressä. Kahvilaan olivat piipahtaneet myös Hanna, Elias ja Huugo.
Kuva: Olli Miettunen

Helle hehkuttaa ja paarmat näykkivät Kutturan kairassa yli 30 vuotta toimineen kahvilan terassilla, mutta asiakkaitakin riittää. Näin on, vaikka kultakenttien kantakuppila Kafea Gufihtar sijaitsee 16 kilometrin päässä Nelostiestä.

– Tämä on nyt meillä yhdeksäs kesä, Tiina Koivisto kertoo aamuvarhain puhelimessa, sillä kahvilassa aikaa ei riittänyt haastatteluun ja jutustelu piti siirtää seuraavalle päivälle.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä