Normandiaan tähyävään hinaaja Alpoon on vuosien varrella leimautunut tietty, samanhenkinen pukseeriporukka, jonka puhemieheksi on noussut moneen kertaan maapallon kiertänyt Jarkko "Jaska" Ekman. Omalla persoonallisella tyylillään niin Ekman kuin koko muukin veljeskunta on pitänyt Oulun merellisyyttä sitkeästi yllä, vaikkei se aina niin helppoa ole ollutkaan.
Vanhan satamahinaaja Alpon kunnostuksen lisäksi pukseerit ovat olleet lehtien palstoilla milloin Toppilan telakkaa puolustamassa, milloin ajamassa läppäsiltaa kiinteän siltayhteyden tilalle Toppilansalmeen. Pukseeriyhdistys on toiminut näkyvästi myös vuokraamansa Merikillan talon suojelemiseksi.
Viime vuosien intohimoisin kohde on kuitenkin ollut vanha satamahinaaja Alpo, jonka kunnostus on niellyt tarkkaan myös sen päällikön Ekmanin vapaa-ajat. Jos mitä yli jää, se kuluu "aarteenetsinnässä" huutokaupoissa tai vanhain tavarain myymälöissä.
Muutenkin aarteenetsintä on toki Ekmanille tuttua, sillä mies oli vuosia sitten mukana museon hylkytutkimuksissa. Moni muistaa Sofia Marian, kohteista tunnetuimman.
Privaatisti aarretta sukellettiin hyvän ystävän kanssa myös pohjoisen kylmistä ja kirkkaista joista: pitkin pohjia kontaten ja pinsettien avulla kultahippuja metsästäen.
Ekman on seilannut vuosikymmeniä merillä saman ruotsalaisen laivayhtiön leivissä. Maapallo on tullut kierretyksi meriteitä ainakin pariinkymmeneen kertaan. Kokemusta on sekä purjelaivoista että höyrylaivoista.
Vaikka aarteet kiinnostavatkin, mistään merirosvosta ei tässä tapauksessa ole kyse. Hyväntahtoinen lempinimi Meritursaskin viittaa lähinnä Ekmanin mustakulmaiseen, jyhkeään olemukseen, eikä mihinkään ympäriinsä tatuoituun merimieheen, jonka elämäntavoissa saattaisi olla jotain huomauttamista.
Ei, tässä meillä on päinvastoin huomaavainen, pitkän linjan merimies, jopa gentlemaniksi luonnehdittu, josta jäyhän kuoren alta löytyy myös hempeämpi puoli.
Miehessä on esimerkiksi selvästi taiteellisia taipumuksia: todisteita löytyy ystävien seiniltä hiilipiirroksina. Oma koti on taidetta täynnä ja vuosien varrella hänestä on kehkeytynyt erityisesti suomalaisen lasin asiantuntija.
Myös venäläinen taide kiinnostaa. Lukuisilla Pietarin matkoilla vakiokohde on Eremitaasi, josta Ekmanin saa vain potkimalla ulos.
Ekman lähti merille jo 16-vuotiaana. Merimatkat kestivät noin puoli vuotta kerrallaan, kesäksi ja syksyksi tultiin takaisin kotiin Ouluun muiden harrastusten pariin. Aivan viime ajat vanha merikarhu on pysynyt maissa.
Ekmanin luonnehditaan sitkeäksi, periksi antamattomaksi kaveriksi. Jos mihin ryhdytään, se tehdään perusteellisesti ja viedään sinnikkäästi loppuun - homma aloitetaan tarvittaessa vaikka uudelleen alusta, jos liiaksi rupeaa tökkimään.
Ekman ei hoida asioita ääntä korottamalla tai lyömällä nyrkkiä pöytään, pikemminkin ne hoituvat sievästi porisemalla, pitkäjänteisesti hivuttaen.
Toisaalta samanlaista sitkeää hivuttamista täytyy käyttää myös silloin, jos aikoo saada Ekmanin pään jossain asiassa kääntymään. Pitkät merilläolotko lie koulineet mieheen myös tiettyä jääräpäisyyttä. Laivassa täytyy olla päällikkö ja sellainen auktoriteetti Ekman ehdottomasti on. Harva jaksaa väittää vastaan loputtomiin.¨
Matkoistaan Ekman ei pahemmin lavertele. Oudompi ei välttämättä edes arvaa, että mies on ollut merillä. Tutussa porukassa saunan jälkeen sopivassa mielentilassa juttu kyllä luistaa. Kuulija palkitaan mehevillä tarinoilla kaukomailta ja kaiken maailman meriltä. Kirjankin niistä saisi.
Liisa Laine