Ikkunat voi pestä ainakin kol­mel­la eri tavalla – Fai­ryl­lä­kin tulee hyvää jälkeä, mutta sillä saa myös ikkunat umpeen

Ikkunat voi pestä perinteisesti käsin, koneiden avustuksella tai jättää urakka siivousfirman huomaan. Alan ammattilaiset kertovat niksinsä.

Kuten tiedetään, kevätaurinko paljastaa armottomasti talven aikana ikkunalaseihin kerääntyneen pölyn ja lian.

Kelpo asukas kääriikin hihansa ja ryhtyy pesupuuhiin. Ensin kannattaa kuitenkin henkäistä ja miettiä, mitä on tekemässä.

Selvitimme kolme erilaista tapaa saada ikkunat kirkkaiksi. Halvinta, joskin eniten aikaa ja energiaa vievää, on pestä ikkunat itse perinteisellä tyylillä.

Nopeampaa on, jos satsaa ikkunanpesulaitteisiin, ja kaikkein helpoimmalla pääsee, kun palkkaa siivousfirman hoitamaan puolestaan koko homman.

1 Pestään ikkunat käsin

Ikkunalasien kimppuun ei pidä hyökätä ensimmäisenä, vinkkaa Pohjois-Pohjanmaan Marttojen kotitalousasiantuntija Anne Lampela.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä