Iijoki on tunnettu lohijokena, toistaiseksi menetettynä sellaisena. Menetettynä siksi, että joki on ala-osiltaan padottu viidellä voimalaitoksella. Vaelluskalakantoja ylläpidetään istutuksilla, istutuksilla, jotka tuottavat jokisuulle nousevaa kalaa vain murto-osan siitä, mitä joki tuottaisi luonnontilaisena.
Töitä vaelluskalojen paluuseen koko jokeen on tehty vuosikausia. Työ on hidasta ja ollaan pisteessä, jossa pieniä parannuksia tehdään vuosittain, mutta mitään isompaa konkreettista hyötyä ei vaelluskalojen eteen saavuteta.
Kalasydän Raasakan voimalaitoksella on lähinnä kosmeettinen, vaellusreitin irvikuva. Uiskarin kalatie on hieno esimerkki siitä, kuinka vähällä vaivalla ja pienillä kustannuksilla saadaan kalat ohittamaan voimalaitos luonnonmukaista uomaa myöten.
Vanha uoma Iissä tuottaa jo nyt erästä Suomen harvinaisinta kalaa, luonnossa syntynyttä Iijoen lohta. Harmi vain, nämä harvinaisuudet tapetaan suurelta osin verkoilla jo ennen ehtimistään synnyinpaikoilleen, Raasakan vanhaan uomaan.
Jokisuulle tulisi saada aikaan viikkorauhoitus parhaaseen lohennousun aikaan kesä-elokuun lopulla. Tällöin nähtäisiin Uiskarin kalatien todellinen potentiaali luontaisena ohitusuomana. Jo nyt Uiskarin kautta nousee enemmän vaelluskaloja kuin esimerkiksi Kotkan Korkeakosken miljoonia maksaneesta kalatiestä.
Kun Uiskarin todellinen merkitys vaellusreittinä saadaan selville, on voimayhtiöillä sekä muilla toimijoilla merkittävästi suurempi paine rakentaa toimivat vaellusratkaisut pikaisesti kaikkien viiden voimalaitoksen ohi.
On suurta hölmöyttä ja tuhlausta pitää Iijoen yläjuoksulla olevia vaelluskalojen kutu-alueita tyhjillään vaelluskaloista.
Juha Kellokumpu
vapaan lohijoen varrelta, Enontekiö