Joka päivä valitsen tietoisesti, että teen elämästäni parhaan mahdollisen elämän. Joskus se vain on rankkaa, liian rankkaa, että kaikesta täytyy taistella. Jopa siitä, että saan aamulla vaatteet päälle ja siitä, että pääsen illalla suihkuun.
Jos jotain positiivista: viimeiset vuodet ovat opettaneet minut puhumaan omasta puolestani.
Olen monet kerrat sanoittanut tarpeitani ja toiveitani terveydenhuollon käynnillä turhaan. Olen hakenut Kelasta kuntoutusta turhaan. Olen selittänyt vammaispalveluihin mitä tarvitsen ja miksi, toisinaan turhaan. Surullisinta on, että en ole asian kanssa yksin. ”Hyvinvointiyhteiskunnassamme" ihminen, joka tarvitsee apua ja tukea, joutuu taistelemaan siitä. Tukea tarvitseva valitettavasti ei usein jaksa, pysty tai osaa taistella sen puolesta.
Eikä hänen pitäisikään.