Hyvinvointialueilla, joissa vastataan sosiaali- ja terveyspalveluista, lähestytään ensi huhtikuussa käytäviä alue- ja kuntavaaleja. Erittäin ahtaissa taloudellisissa raameissa toimivilla alueilla olisi elintärkeää kyetä mobilisoimaan kaikki mahdolliset voimavarat. Lääketutkimus on tällainen voimavara.
Kliininen lääketutkimus auttaa hillitsemään terveydenhuollon kustannuksia, sillä tutkimuksen toteuttava lääkeyritys kattaa potilaan lääkehoidon, hoitotyön sekä seurannan kuluja, jotka muussa tapauksessa lankeaisivat verovaroillamme maksettavaksi.
Uuden Tutkimuksen arvo -selvityksen mukaan yhdessä kliinisessä lääketutkimuksessa potilaiden saaman hoidon arvo on keskimäärin noin 1,2 miljoonaa euroa. Arvo koostuu lääkeyritysten maksamista tutkimuspotilaiden lääkkeistä, toimeksiantokorvauksilla katettavasta hoidosta ja seurannasta sekä tutkimuspotilaiden terveyshyötyjen taloudellisesta arvosta.
Kun potilaiden saaman hoidon arvon lisäksi laskettiin kliinisen lääketutkimuksen kustannus- ja terveyshyödyt muualla terveydenhuollossa, yhden kliinisen lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo on noin kymmenen miljoonaa euroa.
Kuuden edellisen vuoden aikana alkaneiden kliinisten lääketutkimusten yhteiskunnallinen arvo oli puolestaan keskimäärin noin 880 miljoonaa euroa, koostuen potilaiden saaman hoidon arvosta sekä kustannus- ja terveyshyödyistä muualla terveydenhuollossa. Kumulatiivisesti summa nousee huimaan 5,3 miljardiin euroon kyseisenä ajanjaksona.
Suomessa tehtävien kliinisten lääketutkimusten määrä on kuitenkin samaan aikaan johdonmukaisesti laskenut. Hyvinvointialueilta tulee jatkuvasti vastauksena kohtelias ”ei, kiitos, resurssimme eivät riitä”, kun lääkeyritykset tarjoavat tutkimusyhteistyötä. Tilanne on erittäin huolestuttava, ja menettäjinä ovat suoraan niin potilas, terveydenhuoltojärjestelmä kuin yhteiskunta laajemmin.
Tästä seuraa olennainen kysymys, onko meillä varaa olla ottamatta vastaan lääketutkimuksia? Ensimmäinen askel on se, että sekä alueilla että kansallisesti on ryhdistäydyttävä ja turvattava tutkimustyön edellytykset. Tutkimus on investointi, ei kustannuserä. Siihen kannattaa investoida, eikä tehdä lyhytnäköisiä ja pitkässä juoksussa kalliiksi käyviä säästöpäätöksiä lääkkeisiin ja lääketutkimukseen liittyen, ei valtakunnallisesti eikä hyvinvointialueilla.
Erityisesti kolme keinoa korostuvat osana ratkaisua. On tunnustettava yritysyhteistyön lisäarvo. Hyvinvointialueiden saama taloudellinen hyöty on mittava ja helpottaa suoraan potilaan, järjestelmän ja yhteiskunnan näkökulmasta. Toiseksi, on varmistettava riittävä määrä osaajia. Terveyden ja hyvinvoinnin ala on mitä suurimmassa määrin vahvaan osaamiseen nojaava sektori.
On myös huolehdittava, että Suomessa on jatkossakin maailmanluokan infrastruktuuri: tietoaltaat, lupaprosessit ja biopankit. Infrastruktuurin kehittämistä on tuettava valtiovarainministeriön rahoituksen ja ohjauksen kautta. Viisailla politiikkavalinnoilla lääketutkimuksesta tulee valtava lisävoimavara hyvinvointialueille.
Anne-Mari Virolainen
toimitusjohtaja, Lääketeollisuus ry