
Isänsä hyväksikäyttämäksi joutunut oululaisnainen on hyvin pettynyt viranomaisten toimintaan.
Poliisi, Oulun kaupunki ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käynnistävät viime syksynä kukin tahoillaan selvityksen muun muassa hänen kanssaan tekemisissä olleiden viranomaisten toiminnasta, mutta ne eivät johtaneet hänen haluamiinsa jatkotoimiin.
Avi selvitti naisen saamia sosiaali- ja terveyspalveluita aina 1990-luvulta lähtien keskittyen erityisesti Oulun lastensuojeluun ja OYSiin. Avi tiedotti tiistaina löytäneensä puutteita lastensuojelun toiminnasta, mutta ei suostunut kertomaan, mitä ne ovat.
Oululaisnainen kertoo, että avi ei ole ollut missään vaiheessa yhteydessä häneen eikä hänellekään ole siten kerrottu havaituista puutteista.
Avin lakimiehen Heli Kajavan mukaan naista ei kuultu selvityksen aikana siksi, että selvitys keskittyi yksinomaan viranomaisten toiminnan arvioimiseen.
– On törkeää, että minun asioitani tutkitaan ja vielä näin pitkältä ajalta, mutta minua ei kuulla lainkaan eikä kerrota edes lopputulosta, oululaisnainen äimistelee.
Naisen lastensuojelun asiakirjoja ei löytynyt
Oululaisnainen tuli lapsuudessaan isälleen useita kertoja raskaaksi, hänelle tehtiin OYSissa abortteja ja hän synnytti tälle lapsen.
Hyväksikäyttövuosina hän oireili eri tavoin ja yritti myös itsemurhaa. Perhe oli naisen kertoman mukaan tiiviisti tekemisissä lastensuojelun kanssa.
– Hälytyskellojen olisi pitänyt soida sekä lastensuojelussa että OYSissa. Heidän olisi pitänyt puuttua tilanteeseeni, mutta se jätettiin tekemättä.
Asian selvittelyn yhteydessä paljastui, että naista koskevat lastensuojelun asiakasasiakirjat sekä muut lastensuojelun käytössä olleet tiedot ja asiakirjat puuttuvat merkittäviltä osin vuosilta 1998–2008.
Naisen mukaan kadonnut aineisto ajoittuu juuri hyväksikäyttövuosiin. Isä tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen vuosina 1999–2008 tapahtuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
– En uskalla ajatellakaan sitä, että joku (lastensuojelussa) olisi ollut niin ilkeä, että olisi poistanut tiedot tahallaan esimerkiksi peittääkseen omat jälkensä, hän hymähtää.
Nainen aikoo selvittää lakimiehensä kanssa mahdollisuutta viedä Oulun kaupungin lastensuojelu ja OYS Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
– Haluan viranomaiset vastuuseen toimimattomuudestaan. Ei voi olla niin, että isä joutuu vastuuseen teoistaan mutta viranomaiset pääsevät kuin koira veräjästä. Vien asian niin pitkälle kuin pystyn, jotta kukaan muu joutuu kokemaan samaa kuin minä.
Nainen tuomittiin viime keväänä sosiaalityöntekijöiden väkivaltaisesta vastustamisesta. Hän on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.