
Pk-yrityksen tärkein voimavara on yrittäjä itse – hyvinvoivan yrityksen takana on hyvinvoiva yrittäjä. Siksi on tärkeää huolehtia hyvinvoinnista ja ottaa aikaa myös itselleen.
Työterveyslaitoksen mukaan yrittäjän työkyky muodostuu ammatillisten työtaitojen lisäksi voimavaroista, joihin kuuluu jaksaminen, terveys ja toimintakyky, osaaminen, arvot, asenteet sekä motivaatio.
Yritystoiminnan eri vaiheissa olisi hyvä pysähtyä miettimään, että kaikki osa-alueet, jotka ylläpitävät työkykyä, olisivat tasapainossa ja osaaminen ajan tasalla. Muuttuvissa tilanteissa ulkopuolinen apu on välillä paikallaan.
Usein käy niin, että yritystoiminta on perustunut täysin yrittäjän omaan ammatilliseen osaamiseen ja jo ensimmäistä työntekijää palkatessaan on uuden tilanteen ja roolin ottamisen edessä. Ammatillinen osaaminen on hyvä kivijalka, jonka päälle rakentaa yritystoimintaa, mutta jo ensimmäistä työntekijää palkatessa olisi hyvä tiedostaa, että roolia tekijästä tulisi muuttaa johtajaksi.
Yrityksen kasvaessa ja työllistäessä on myös hyvä huomata, ettei kaikkea voi ja tarvitse tehdä itse. Kaikille yrittäjille tilanne ei ole helppo, jos on tottunut hoitamaan asiakassuhteet alusta loppuun saakka ja yrityskuva on yhtä kuin yrittäjä itse.
Silloin olisi hyvä keskittyä miettimään mihin yritystoiminnalla pyritään, ja jos se on kasvu, niin toiminnan prosessien sekä henkilöstöhallinnon tarkastelu on paikallaan. Yrittäjä, joka haluaa itse pitää kaikki langat käsissään, joko tappaa yrityksen kasvun tai väsyy vähitellen itse.
Hyvä pomo -hankkeessa keskitytään auttamaan niitä pk-yrityksiä, joilla ei ole omaa erillistä henkilöstöjohtamiseen palkattua henkilöä yrityksessä. Hankkeen tavoitteena on antaa konkreettista apua yritysten henkilöstöjohtamiseen sen moninaisissa erilaisissa tilanteissa.
Hanke tarjoaa tukea koulutuksin, asiantuntija-avun kautta sekä vertaisryhmissä. Lisää tietoa hankkeesta www.ppy.fi - tukea henkilöstöjohtamiseen.
Hankkeen asiantuntijahaku on auki. Tuen määrä on maksimissaan 2000 euroa, jossa on 20 % yrityksen omavastuu. Tuki on De minimistuen alaista. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.
18.1. Muutoksen mahdollisuudet yritystoiminnalle ja hyvinvoinnille, Nivala (+Teams-yhteys)
10.2. Businesstreffit – online
17.2. Oulujokiturnee: Perhevapaisiin varautuminen ja työhyvinvointi, Vaala
24.3. Oulujokiturnee: Lean-johtaminen ja yrityskaupoilla kasvuun, Muhos
7.4. Oulujokiturnee: Varautuminen ja voimaantuminen, Tyrnävä
21.4. Oulujokiturneen päätösjuhla, illallinen ja ohjelmaa, Rokua
Laita päivämäärät ylös!