Vettä, kuoppia ja peh­mei­tä teiden reunoja

Jukka Kuha on ajanut maitoautoa noin 30 vuotta. Hänen omistamansa auto on liikenteessä vuoden jokaisena päivänä, sillä maito ei voi odottaa. Matkaan on lähdettävä milloin milläkin kelillä. Pikkuteiden huono hoito näkyy liikennöitsijän arjessa. –Aina ei voi olla varma, että pääseekö työtään tekemään tai mihin aikaan reissulta palaa.

Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtajan Nina Raitasen mukaan Suomen päätiet ovat pääosin kohtuullisessa kunnossa, mutta pääteiden ulkopuolisella tieverkolla tilanne on toinen.

–Siellä teiden kunto on huolestuttavan huono, Raitanen toteaa.

Pohjoisen teitä töikseen ajaville tämä ei ole uutinen. Teiden rapautuminen on näkynyt, ja ennen kaikkea tuntunut; kalustoissa, aikatauluissa ja  polttoaineen kulutuksessa.

–Teitä syövät määrärahojen ja järjen puute, sanoo 50 vuotta linja-autolla teitä Sodankylän ja Kittilän seudulla ajanut liikennöitsijä Reijo Pasma.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä