HS: Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riön mukaan VTV:n ra­port­ti liioit­te­lee Marinin hal­li­tuk­sen me­no­li­säyk­siä

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen vaatii, että raporttia on oikaistava.

Helsinki

Valtiovarainministeriö sanoo, että Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) eilen julkaistussa raportissa liioiteltiin Sanna Marinin (sd.) hallituksen menopäätöksiä. Ministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoo asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa.

Valtiovarainministeriön mukaan Marinin hallitus lisäsi valtion vuotuisia pysyviä menoja noin kolme miljardia euroa eikä noin 11 miljardia euroa, kuten VTV sanoi.

Ministeriön mukaan näkemysero johtuu erityisesti siitä, että tarkastusvirasto laskee mukaan kaiken menojen kasvun, kuten automaattiset indeksitarkistukset. Se on siis laittanut Marinin hallituksen piikkiin myös sellaisten menojen kasvun, joista hallitus ei päättänyt.

VTV:n tarkastelutavalla myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen voisi sanoa lisänneen menoja eikä leikanneen niitä, HS kirjoittaa.

VTV ei myöskään tarkastele ministeriön mukaan riittävän pitkää aikaväliä. VTV:n tarkastelu päättyy vuoteen 2024. Siitä ei Niemelän mukaan voi vielä päätellä, jääkö jokin Marinin hallituskaudella tehty menolisäys "pysyväksi". Ministeriön oma tarkastelu ulottuu vuoteen 2026.

Arvio "poliittinen kysymys"

SDP:n varapuheenjohtaja, eduskunnan talousvaliokunnan jäsen Matias Mäkynen vaatii VTV:tä oikaisemaan raporttiaan.

– Ensinnäkin VTV on lukenut muihin kuin kriisinhoitoon liittyviksi kuluiksi esimerkiksi kuntien ja kulttuurilaitosten tukemisen pandemiassa, Rajavartiolaitoksen tukemisen tai ukrainalaisten vastaanottamiseen liittyvät kustannukset Venäjän hyökättyä Ukrainaan sekä energiaan liittyvät investoinnit, jotka laitettiin liikkeelle energiakriisissä, Mäkynen sanoo tiedotteessa.

Mäkynen pitää menolisäysten arviointia poliittisena kysymyksenä. Hän sanoo VTV:n unohtaneen, että pandemian aikaan kunnat vastasivat vielä sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta.

– Tuimme kuntia, jotta pandemian takia kasvavat sote-menot eivät johtaisi irtisanomisiin muissa palveluissa, kuten kouluissa. Rajoitustoimenpiteiden takia kouluja ja kulttuurilaitoksia suljettiin. Konkurssien välttämiseksi kulttuurilaitoksia oli välttämätöntä tukea, hän sanoo.

Uutista päivitetty 20.11.2025 kello 10.31: Lisätty Matias Mäkysen kommentit.

Ilmoita asiavirheestä