
Puolustusvoimat on luopunut kiinalaisen droonivalmistajan DJI:n miehittämättömistä lentolaitteista, kertoo Helsingin Sanomat.
Päätöksen taustalla ovat kiinalaisyhtiön drooneihin liittyvät tietoturvaongelmat ja niiden epäilyt. Aiemmin muun muassa Yhdysvallat on kieltänyt DJI:n tuotteet omassa liittovaltion hallinnossaan.
Pääesikunnasta vahvistetaan Helsingin Sanomille, ettei Puolustusvoimissa ole enää käytössä DJI:n lennokkeja. Niiden sijaan käytetään esimerkiksi ranskalaisen Parrot-yhtiön drooneja, jotka on kehitetty sotilaalliseen toimintaympäristöön.
DJI on maailman suurin droonien valmistaja, jonka kamerakoptereita Puolustusvoimissa on käytetty esimerkiksi paikallisjoukkojen tarpeisiin. Laitteiden ostamisesta tiedotettiin nelisen vuotta sitten.
Tällä hetkellä Puolustusvoimat suunnittelee isompaa droonihankintaa, mutta vielä ei ole päätetty, minkä valmistajan laite valitaan.