”Sinähän voisit alkaa homekoiraksi.”
Tämän vitsiksi tarkoitetun letkautuksen oululainen Hilkka Nivukoski on kuullut elämänsä aikana satoja kertoja. Kommentti ei kuitenkaan homeallergikkoa naurata.
– Tottahan se on, että haistan ihmisistä jo kaukaa, kuka asuu hometalossa. Sama homma, jos menen rakennukseen, jossa on sisäilmaongelma. Tunnistan sen välittömästi.
”Homekoirana” Nivukoski ei kuitenkaan menestyisi, sillä voimakkaasti homeallergisena hän ei ainoastaan haista ongelmaa, vaan saa homeen hajusta hyvin herkästi myös oireita.
– Kurkkua alkaa kutittaa, henkeä ahdistaa ja nenä vuotaa. Ensioireet tuntuvat samalta kuin pumpulipallon nielaisisi.
Mitä pidempi altistus, sitä voimakkaampia Nivukosken oireet ovat.
– Muutama vuosi takaperin lensin Kroatiasta Suomeen ja lentokoneessa viereen sattui hometaloasukkaat. Menin siitä niin huonoon kuntoon, että jouduin Suomeen palattuani sairaalaan. Sain keuhkokuumeen, josta toipuminen otti pitkään.
Vaarat vaanivat kaikkialla
Homeallergiansa myötä Hilkka Nivukoski on herkistynyt myös hajusteille.
– Pahimpia ovat voimakkaat hajuvedet, tupakka ja kalan haju. Oireet ovat samankaltaiset kuin homeelle altistuessani. Kurkun kutinaa, hengenahdistusta, tukkoisuutta, päänsärkyä, kuvotusta, hän luettelee.
Vaaroja vaanii kaikkialla arjessa, jopa kotona, vaikka Nivukoski on tarkka kotinsa puhtaudesta ja tuoksuttomuudesta.
– Ostin esimerkiksi vastikään uuden sängyn. Siinä oli niin voimakas uuden huonekalun haju, että jouduin pesettämään patjan ja tuulettamaan sänkyä kuukauden ennen kuin pystyin siinä nukkumaan. Myös ulkoa sisälle leijaileva tupakanhaju on valtava ongelma.
Nivukoski on allerginen myös eläimille.
– En ole eläinvihaaja, vaikka sellaiseksikin minut on joskus leimattu. En vain yksinkertaisesti pysty olemaan samassa tilassa eläinten kanssa. Minun on laitettava terveyteni kaiken muun edelle.
Nivukoski kertoo kanssaihmisten suhtautuvan hänen home- ja hajusteallergiaansakin toisinaan epäileväisesti.
– Se loukkaa, suututtaa ja turhauttaa. Olen kohdannut jopa lääkäreitä, joiden mielestä ongelma on korvien välissä. Lukuisat vuosien varrella tehdyt allergiatestit kuitenkin todistavat toista. Psyykkinen ongelma ei näy verikokeissa, Nivukoski napauttaa.
Aikuisena sairastunut
Hilkka Nivukoski sairastui allergioihinsa vasta aikuisiällä.
– 38-vuotiaana minulla todettiin lievä astma. Oireet pahenivat hiljalleen ja 49-vuotiaana olin jo niin sairas, että olin menettää henkeni.
Tuolloin elettiin vuotta 1999. Nivukoski työskenteli sairaanhoitajana ja kuulontutkijana Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
– Työskentelin Oys:ssa usealla eri osastolla, muiden muassa lastenosastolla, jota on sittemmin on purettu ja remontoitu sisäilmaongelmien vuoksi.
Nivukoski kertoo olleensa töissä jatkuvasti tukkoinen, yskäinen, lämpöinen ja huonovointinen.
Henkeä ahdisti ja tukehtumisen tunne oli läsnä päivittäin.
– Yskä paheni lopulta sellaiseksi, että paukutin aivan tauotta yötä päivää niin, että äänihuulenikin repesivät enkä voinut puhua kuin sipisemällä. Lääkärit kauhistelivat kilvan huonokuntoisia keuhkojani ja määräsivät antibiootteja ja kortisonikuureja toistensa perään.
Lääkekuurit eivät kuitenkaan tuoneet helpotusta tilanteeseen.
– Oireet lievenivät kun olin kotona sairauslomalla ja pahenivat jälleen kun palasin töihin. Siinä vaiheessa tiesin jo itse, että oireilen huonon sisäilman vuoksi. Virallisen diagnoosin saaminen olikin sitten pitkä ja raskas prosessi.
Ensimmäisissä allergiatesteissään, joita Nivukoski kuvailee ”kuin nuotin vierestä laulamiseksi”, hän sai tietää olevansa allerginen maapähkinälle ja koboltille.
– Kummankaan kanssa en ollut tekemisissä työpaikallani, joten nämä eivät voineet olla syynä oireilleni.
Testeihin, joissa tutkitaan yleisimpiin kosteusvauriomikrobeihin reagoimista, Nivukoski hakeutui lopulta yksityisesti omasta kukkarostaan. Näissä testeissä Nivukosken oireiden syyksi selvisi streptomyces albus -bakteeri, kansankielellä sädesieni.
– Myöhemmin minulle tehtiin altistustestejä myös Helsingin työterveyslaitoksella, josta sain lopulta ammattitautidiagnoosin.
Allergikkojen asialla
Diagnoosinsa jälkeen Nivukoski ei palannut enää entiseen työhönsä.
Hän uudelleen kouluttautui vuonna 2004 sosionomiksi ja teki opinnäytetyön otsikolla Työpaikalla homealtistuksesta oireilevien ja sairastuneiden sosiaaliturva ja kuntoutus.
– Haastattelin sitä varten 77 kohtalotoveriani. Se oli mielenkiintoinen projekti.
Sosionomiksi valmistuttuaan Nivukoski yritti työskennellä muun muassa päiväkodissa huonolla menestyksellä.
– Olin siinä vaiheessa jo niin pahasti herkistynyt homeitiöille, hajusteille ja eläimille, että päiväkoti osoittautui minulle aivan mahdottomaksi työympäristöksi.
Työelämästä sairautensa vuoksi pois jäätyään Nivukoski on ajanut aktiivisesti home- ja hajusteallergikkojen asiaa niin alan yhdistyksissä kuin Oulun kaupungin vammaisneuvostossakin. Hän toimii kaltaisilleen myös vertaistukena.
– Se on minulle sydämen asia, että yhteiskunta ja erityisesti terveydenhuollon ammattilaiset alkaisivat ottaa meidät home- ja hajusteallergikot vakavasti.