Terveydenhuollon kriisin syveneminen ja hoitohenkilöstön saatavuuden ongelmat ovat avanneet keskustelun hoitotyön arvostuksesta ja työn vaativuuden mukaisen palkkauksen päivittämisestä.
Hoitajien palkankorotusvaatimuksia pidetään liioiteltuina, eikä rahoitusta tunnu löytyvän. On myös kyseenalaistettu naisvaltaisen alan oikeus oman sopimuksen mukaiseen työtaisteluun, mutta Tehy ja SuPer ovat hoitajien ammattijärjestöjä, ja odotetusti ja tehtäviensä mukaan keskittyvät omien jäsentensä etujen valvomiseen.
Koska muut kunta-alan työntekijät ovat tyytyneet vähempään, hoitajienkin olisi pitänyt tyytyä samaan, mutta voi kysyä miksi olisi pitänyt? Toisaalta kunta-alan työntekijäthän ovat tehneet sopimuksen työnantajan kanssa ehdollisena, eli tulevat saamaan samat korotukset kuin hoitajatkin, vain hoitajat ovat valmiita toimimaan ja syyllistymään.
Hoitajia syytetään itsekkyydestä, mutta hoitajat ovat nimenomaan tyytyneet pitkään palkkatasoon, joka ei vastaa työn vaativuutta. Suojelutyöhön vetoaminen pakkolain laatimiseksi oli todella kaksinaismoralistista, eikä se korjaa mitään pitkäaikaisia ongelmia, vaan syventää niitä ja vie oikeuden vaikuttavaan työtaisteluun.
Pakkolain sijaan olisi pitänyt keskittyä rahoituksen järjestämiseen ja sopimuksen tekemiseen palkkauksen korjaamiseksi. Lakon aikainen suojelutyö on nyt antanut työnantajalle, päättäjille ja osalle kansaakin oikeuden tuomita ja syyllistää hoitajia työnantajan ja päättäjien syyllistämisen sijaan, ja on hieman ironista, että hoitotyö katsotaan suojeltavammaksi lakon aikana kuin lakon ulkopuolella.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kirjoittaa 25.9.2022 Iltalehdessä, että poliittisten päättäjien henkilökohtaista rikosvastuuta hoidon saatavuuden ongelmista tulisi Suomessa vakavasti pohtia ja vastuuseen täytyy nimenomaan laittaa päättäjät ja valtio, jotka päättävät terveydenhuollon lakisääteisten palvelujen rahoittamisesta ja järjestämisestä.