Kun keskiviikkoaamun lehti tulee painosta, Yhdysvalloissa lasketaan yöllä Suomen aikaa käydyn New Hampshiren esivaalien tuloksia.
Naapuriosavaltio Vermontin oma poika, 74-vuotias Bernie Sanders on varastanut osan demokraattipuolueen ennakkosuosikin Hillary Clintonin show’sta.
Jopa pieni tappio liberaalissa New Hampshiressä laskettaisiin Hillarylle torjuntavoitoksi Sandersista.
Mitä oikein tapahtui? Yhtäkkiä nuoret melkein 2000-luvulla syntyneet ovat ihastuneita harmaantuneeseen sosialistiin, joka huudattaa kampanjatilaisuuksissaan ikivanhaa Simonin ja Garfunkelin hittiä (All Come to Look for) America vuodelta 1968.
Samaan aikaan nuoret naiset eivät ota lämmetäkseen mahdolliselle historian ensimmäiselle naispresidentille.
Kun Barack Obama aloitti ehdokastiensä, hänellä oli takanaan samantapainen kannattajakunta valkoisia liberaaleja kuin Sandersilla nyt. Ensimmäisen esivaalin Iowassa voitettuaan Obama sai houkuteltua kansanliikkeeseensä mustia ja muita kansanryhmiä. Sandersille se on vaikeaa.
Clintonille alkutaival on tuskainen. Liberaalin Newyorker-lehden lainaamien sosiologien mukaan noin 40 prosenttia demokraattien kannattajista on missä tahansa kampanjassa enemmän vasemmalla kuin presidenttiehdokas.
Sanders edustaa tätä joukkoa, mikä saa Hillaryn vaikuttamaan keskitien kulkijalta. Varsinaisessa vaalissa se onkin parempi leima kuin vasemmistolainen.
Sanders on paras mahdollinen sparraaja. Lisäksi hän saa 68-vuotiaan Clintonin tuntumaan melkein nuorelta.
Sanders muistuttaa äänestäjiä vielä kirkasotsaisesta Obamasta kahdeksan vuotta sitten. Hänen iskulauseensakin on jälkikaiku Obaman lupaamasta muutoksesta: ”tulevaisuus, johon voi uskoa”.
Varhainen Obama julisti muuttavansa Washingtonin tympeät toimintatavat ja korvaavansa rikki menneen politiikan. Hillary Clinton ei voi tehdä samaa, sillä hän jos kuka on osa Washingtonin poliittista maisemaa. Siksi Clinton joutuu myymään maltillista muutosta, jossa korjataan politiikan suuntaa eikä pureta koko poliittista järjestelmää.
Politiikan ehdoilla tapahtuva realistinen muutos ei ole myyntivaltti.
Moni haluaa mieluummin uskoa ”coolin” maineeseen päässeen ikämiehen idealismia ja katteettomia puheita vallankumouksesta.
Demokraattien peli on silti selkeä. Hillary Clinton nousee ylhäiseksi ykkökseksi ehkä jo supertiistaina 1. maaliskuuta, kun 15 aluetta pitää esivaalinsa yhtä aikaa.
Republikaanien puolella Donald Trump pelaa yhä uudestaan valttikorttinsa (englanniksi Trump Card) ja kannustaa yleisöä puhumaan törkeitä ilman mitään suodatusta.
New Hampshiressä ilta huipentui siihen, että naiskuulija ja presidenttiehdokas yhdessä hekottelivat, kun nainen nimitti Iowan voittajaa Ted Cruzia nössöksi naisen sukupuolielintä tarkoittavalla slangisanalla.
Osa amerikkalaisista rakastaa Trumpia, koska hän tekee mitä haluaa, sanoo mitä haluaa ja poistaa näin kannattajiltaankin kaikki ahdistavat hyvän käytöksen vaatimukset.
Iowassa ykköspaikan ottanut Cruz puolestaan ylikorostaa uskonnollista hurskautta.
Kun nämä ääripäät kohtaavat, ei ole ihme, että puolueen peruskannattajat ovat alkaneet etsiä kolmatta tietä.
Sellainen poliitikko noussee vielä puolueen ehdokkaaksi, sillä todellisen valinnan lähestyessä ehdokas on kyettävä kuvittelemaan Valkoiseen taloon presidentilliseen ympäristöön.
Republikaanien pelissä viimeinen kortti on vielä katsomatta. Tuskin sitä on edes vedetty hihasta.