Lukija kuvasi sumupeitteen Oulun yllä maanantaiaamuna.
Kuva: Vesa Ylipahkala
Erikoinen jäätävä sumusää aiheutti liukkaita paikkoja maanantaiaamuna Oulun pyöräteillä. Keskustan alueella kevyen liikenteen väylien hiekoittaminen alkoi maanantaiaamuna ensimmäistä kertaa tänä syksynä.
Keskustan seudulla urakoivan VRJ Suomi Oy:n yksikönpäällikkö Tanja Jurvansuu kertoo, että maanantain sää oli yllättävä.
– Ensin näytti, että sää olisi lämmön puolella. Kuitenkin paikoitellen on ollut liukkaita kohtia. Siksi hiekoitukseen lähdettiin.
Jos on pakkasta ja kosteaa, väylät menevät liukkaiksi.