“Taas sinä suutuit!”, on monelle herkälle tuttu lausahdus. Mistä lähtien toisen luonteen kommentoimisesta on tullut normi? Luonteeltaan herkkä ihminen saattaa reagoida vahvasti esimerkiksi vihapuheeseen tai asiattomaan kommentointiin. Jos osoittaa loukkaantuvansa, on usein keskustelun syyllinen osapuoli. Miksi arvostelevan kommentin lausujaa ei sen sijaan vaadita katsomaan peiliin? Onko röyhkeys yhteiskunnassamme sallittua?
Suomalaiset arvostavat ja ihailevat sitkeyttä. Vahvuutena pidetään paksunahkaisuutta ja sitä, että kestää ottaa vastaan kaikenlaista kritiikkiä. Mitä sitten käy, jos tätä paksua nahkaa ei kuitenkaan omista ja ulkopuolelta tuleva asiaton kommentti tuntuu itselle hieman liian henkilökohtaiselta?
Herkkä leimataan vialliseksi. Tällaisessa tilanteessa ympäristö usein vaatii herkkää kovettamaan itseään ja kasvattamaan toleranssia. Herkkyys ei kuitenkaan ole heikkoutta, vaan päinvastoin. Se on kykyä tunnistaa omat rajansa ja rohkeutta näyttää ne myös muille. Kaikkea ei tarvitse sietää.
On suuri taito osata kohdata toiset lämmöllä, rakkaudella ja oikeanlaisella vakavuudella. Tämä on erittäin tärkeä osa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja hyväksytyksi tulemisen kokemusta. Luonteeltaan herkät eivät siis vaadi itselleen erityiskohtelua, vaan tilaa saada näyttää luonteensa ilman, että muut vaativat sitä muuttamaan. He tarvitsevat tunnetta siitä, että ovat arvostettuja ja hyväksyttyjä juuri niiden synnynnäisten piirteiden kanssa, jotka sattuvat omistamaan. Kyse on siis kunnioituksesta ja toisen huomioimisesta.
Meistä jokaisella on oma temperamenttimme, luonteemme ja aikaisemmat kokemuksemme. Kaikki vaikuttaa siihen, miten ympäristömme koemme. Onkin tärkeää ja reilua muistaa, että kenenkään luonteen ei pitäisi olla toista vahvempi tai arvostetumpi. Tilaa kyllä löytyy jokaiselle, jos sitä vain annetaan.
Aada Kaarre
Oulu