Hen­ki­lö­au­tot ajoivat nok­ka­ko­la­rin ris­teys­alueen lähellä Hau­ki­pu­taan­tiel­lä, pe­las­tus­lai­tok­sen mukaan au­tois­sa ol­leil­le ei pa­hem­pia vammoja

Kellon eteläpuolella Haukiputaantien ja Kellon asematien risteyksen lähettyvillä sattui torstaina kello 13 aikaan kahden henkilöauton kolari.

Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kyse oli ilmeisesti väistötilanteesta, jonka seurauksena autot osuivat osin nokakkain toisiinsa. Poliisin mukaan toinen autoista oli lähtenyt heittelehtimään ennen kolaria. Kuljettajat olivat ajamassa vastakkaisista suunnista kolarin sattuessa.

Poliisin mukaan heittelehtimään lähteneen auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Autoissa olleet eivät palomestarin tietojen mukaan loukkaantuneet pahemmin. Molemmat kuljettajat olivat liikkeellä yksin. He menivät voinnin tarkistukseen.

Ajoneuvot vaurioituivat pahasti ja toisen turvatyynyt laukesivat törmäyksessä.

Tieosuudella on kuudenkympin nopeusrajoitus. Tie oli paikalla liukas.

Toinen ajokaista oli kolaripaikalla suljettuna noin tunnin ajan.

26.11. kello 16.20: Tarkennettu uutisen tietoja pelastuslaitoksen ja poliisin tiedoilla kolarista.