Heikki Viinamäen katse viipyilee kotitalon ohi virtaavassa Iijoessa. Alarannan jokimaisemissa vuosikausia kalastanut Viinamäki huomaa rantakivien mustuneesta pinnasta ja virtauksen taas aamusta pienentyneen ja veden laskeneen.

Aamukäynti nahkiaisrysillä on tarkkaa kellopeliä.

– Käymme kuuden aikaan kokemassa nahkiaisrysät, koska joen virtaukset voimistuvat aamuseitsemän jälkeen. Kymmenen jälkeen virtaus taas pienenee ja vesi on laskusuunnassa. Meriveden ollessa alhaalla ja virtausten pienentyessä kivet jo kolkuttavat veneen pohjaa, Viinamäki kertoo.

Viinamäen vanhin poika Jari Viinamäki on kulkenut isänsä mukana nahkiaispyynnissä pienestä saakka. Isä ja poika manaavat samalla suulla huonosti alkanutta pyyntikautta.

– Pirun huonosti on alkanut. Se on vielä kesäinen vesi. Pitäisi käydä syysmyrsky, niin nahkiainenkin nousisi ylös, miehet kertovat.

Aamulla Pukkinokan rysässä oli satakunta sätkivää nahkiaista. Ne kaadetaan laituriin kiinnitettyyn sumppuun odottamaan hiillostamista.