Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei selvästikään tiedä, mitä vastata. Häneltä on juuri kysytty, mihin Balilla maanantaina alkavia ilmastoneuvotteluita oikein pitäisi verrata. Voiko niitä rinnastaa mihinkään, mitä on tehty aiemmin?
"Ehkä ydinasesopimukseen", Tiilikainen yrittää miettimisen jälkeen.
"Tämän vaihtoehto on, että ajetaan päin seinää että rytisee ja katsotaan, ketkä jäivät henkiin."
Ympäristöministerit ovat viime vuodet kokoontuneet milloin minnekin puimaan ilmastokysymyksiin liittyviä monimutkaisia YK-mekanismeja. Viimeksi Nairobin kokous osui Suomen EU-puheenjohtajuuteen, mikä nosti silloista ympäristöministeriä Jan-Erik Enestamia (r.) parrasvaloihin koko EU:n edustajana.
Edessä oleva Balin kokous on siis osa pitkää sarjaa. Silti se on poikkeuksellinen. Huomio ja paine ovat nyt aivan eri luokkaa kuin kertaakaan ennen.
Yksi syy löytyy siitä, miten paljon esillä ilmaston tila nykyään on. Toinen syy on siinä, mitä Balilta odotetaan. Siellä pitäisi sysätä liikkeelle uusi prosessi, jonka pitäisi kahden vuoden kuluttua Kööpenhaminassa olla johtanut uuteen maailmanlaajuiseen ilmastosopimukseen. Se puolestaan seuraisi Kioton sopimusta, jonka voimassaolo päättyy vuoteen 2012. Uusi tieto tarvitaan hyvissä ajoin, jotta valtiot ja yritykset osaisivat sopeuttaa toimintansa uusiin vaatimuksiin.
Ongelma on siinä, että tällä kertaa pitäisi päästä todella aidosti kaikkia koskevaan päästösopimukseen. Kioto ei sellainen ole. Se ei velvoita mitenkään esimerkiksi Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Intiaa, jotka vuonna 2015 kolmestaan jo vastaavat yli puolesta koko maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.
Balilla ei uuden sopimuksen sisältöä vielä päätetä. Nyt kyse on siitä, voidaanko edes päämäärästä sopia yhdessä. Paineet ovat valtavat, eikä onnistuminen ei etukäteen ole varmaa.
Ja jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, Balin neuvottelukokonaisuus on hyvin monimutkainen.
YK:n ilmastosopimusmekanismista on kasvanut olento, jonka kaikki ulokkeita enää vain harvat ja valitut kunnolla tuntevat. Yksi heistä on ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Outi Berghäll, jolla on alasta pitkä kokemus ja joka Suomen neuvottelijoista eniten pitää lankoja käsissään.
Varsinaisesti Balilla on meneillään samaan aikaan viisi erillistä istuntoa. Ne ovat nimeltään COP13, COP/MOP 3, SBSTA 27, SBI 27 ja AWG 4 ja niiden sisällön suomentaminen veisi osapuilleen sen tilan, jota tämän jutun loppuosalle tästä eteenpäin on varattu. Lyhyesti voi sanoa, että varsinaisen YK:n ilmastosopimuksen alla on useita osia, niiden joukossa Kioton pöytäkirja ja sen toimeenpanon ja velvoitteiden tarkastelu.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että paikalla on noin 2 500 virkamiestä, jotka edustavat 191 maata. Sen lisäksi kokouspaikan liepeillä liikkuu läjäpäin erilaisten järjestöjen ja ryhmien aktivisteja tuomassa julki näkemyksiään. Kauppa- ja talousministereitäkin saapuu paikalle -- viime hetkellä Balille menostaan ilmoitti myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.
Neuvottelijat virkamiestasolla aloittavat urakkansa maanantaina 3. joulukuuta ja paiskivat töitä toista viikkoa. Keskiviikkona 12.12 kokous siirtyy ympäristöministerien tasolle, ja kaiken pitäisi päättyä perjantaina 14.12. Ainakin suomalaisia on ohjeistettu varaamaan paluulentonsa aikaisintaan seuraavan päivän illaksi, sillä hyvin todennäköisesti edessä on yötöitä.
Ympäristöministereille on jäämässä asioita, jotka aidosti päätetään vasta paikan päällä. Niistä tärkein on sopiminen Kioton jälkeisen ajan "tiekartasta", sen osista ja kattavuudesta.
Suuri yleisö on toistaiseksi melko heikosti hahmottanut, mistä nyt oikein on kyse. Edessä on aivan muuta kuin tavanomaista sopimustekstien pilkunviilaamista. Jos Kioton jälkeisen ajan neuvottelut saadaan Balilta liikkeelle, niiden sisältö vaikuttaa kaikkiin ja kaikkialla.
Siinä puhutaan muun muassa rahasta. Jos kehitysmaat tulevat mukaan uusiin velvoitteisiin, ne eivät tee sitä ilmaiseksi. Mahdollisten korvausjärjestelyiden suuruusluokka voi liikkua vastaavalla tasolla kuin nyt on kansainvälinen kehitysapu.
Neuvottelijoiden niskaan puhaltaa koko ajan kasautuvan uuden tiedon tuoma paine. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on jo kiistatta näyttänyt toteen, että nykymenon jatkumisella on todella karut seuraukset. On jo nyt väistämätöntä, että maapallon keskilämpötila nousee jonkin verran.
EU:n tavoite on pysäyttää nousu kahteen celsiusasteeseen. Silloin pitäisi päästöjen määrää jarruttaa todella rankasti. Jos lämpötilan nousu toteutuu tuota suurempana, ei kukaan osaa arvioida, millaiseen maailmaan sitten oikein päädytään.
Samaan aikaan kansainvälinen energiajärjestö IEA on arvioinut, että vuoteen 2030 mennessä maailmassa käytetään energiaa 50 prosenttia enemmän kuin nyt. Toisaalta energiateollisuus muistuttaa, että seuraavien kymmenen vuoden investoinnit käytännössä ratkaisevat päästöjen määrän aina vuoteen 2050 asti.
Tämän vuoksi hyvin monet osapuolet ovat sitä mieltä, että kattava maailmanlaajuinen sopimus tarvitaan ja nopeasti, jotta uudet pelisäännöt tiedettäisiin. Mutta tähän tarvitaan yhteisymmärrys.
Jos tällainen sopimus syntyy, se asettaa päästöille hinnan. Se taas vaikuttaa hyvin eri tavoin eri maissa ja eri aloilla. Bruttokansantuotteen kasvu todennäköisimmin tämän myötä hieman hidastuu -- mutta jos ei mitään tehdä, kasvu ennen pitkää kärsii vielä paljon enemmän.
Jos Balilla ei tule valmista, ratkaisujen tarve ei silti mihinkään katoa, sillä Kioton jälkeinen sopimusjärjestely tarvitaan välttämättä.
"Mitä pikemmin kattava sopimus tehdään, sitä halvemmaksi se tulee. Toivotaan että ymmärryksen taso on nyt riittävän suuri", ympäristöministeri Tiilikainen arvioi kokouksen alla.
YK:n ilmastokokous Balilla 3.--14.12.