
Kajaanin keskustassa oli maanantaiaamuna harvinainen näky: Kajaaninjoki oli yhdeltä osaltaan tyhjennetty vedestä.
Kainuun Voima korjaa sekä tekee tutkimuksia Ämmäkosken voimalan padolle, ja tyhjensi siksi joen töiden ajaksi.
Tyhjennetyksi joutui osuus Koivukoski II- ja Ämmäkoski III-voimaloiden välillä.
Tyhjennyksessä vesiturbiinit pysäytetään ja voimalan tulvaluukku avataan. Vesi juoksee pois luukusta. Vesiallas tyhjenee noin 20 minuutissa ja täyttyy samassa ajassa.

Tyhjennys alkoi aamukuudelta. Joki on tarkoitus täyttää vedellä iltapäivällä.
– Joki tyhjennetään vedestä hyvin harvoin, jotta kalakanta ja pohjaeliöstö säilyttävät elinympäristönsä. Arvelemme, että joen pohja kiinnostaa ja mahdolliset löydökset houkuttelevat kaupunkilaisia. Sinne ei ole kuitenkaan turvallista mennä pohjan kivikkoisuuden ja vaarallisuuden takia. Suosittelemme, että tilannetta seurataan joen rannalta, sanoo Kainuun Voima Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Keinänen yhtiön tiedotteessa.


Kainuun Voima on jo korjannut Ämmänkosken voimalaitoksen patorakenteessa rutiinitarkastuksen yhteydessä havaitun halkeaman. Nyt tutkitaan sekä tehdään pienimuotoista korjausta rakenteiden vedenalaisille osille.
– Tyhjennämme vesialtaan, koska pelkät sukellustarkastukset eivät riitä. Työhön osallistuu 10–15 hengen asiantuntijaryhmä. Laskemme altaaseen myös kaivinkoneen ja pesukalustoa, Keinänen kertoo.
Päivitetty kello 11.47: lisätty kolme kuvaa.