Ensimmäistä kertaa Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueella nähty harvinainen mustapääsirkku on ihastuttanut lintuharrastajia Oulunsalon lauttarannassa sunnuntai-illasta lähtien.
Oululainen lintuharrastaja Pekka Lilja sai kuvia sunnuntaina tavallisesti Kaakkois-Euroopassa Mustanmeren ympäristössä viihtyvästä mustapääsirkusta. Paikalla on ollut kymmenittäin lintuharrastajia. Lilja kertoo, että Juha Tervo oli linnun löytäjä, joka teki siitä ensimmäisen havainnon.
– Etelä-Suomesta, Helsingistä ja Turusta on jo saapunut useampi lintuharrastajien autokunta, kertoo maanantaiaamuna lintua ihailemassa käynyt varapuheenjohtaja Esa Hohtola Pohjois-Pohjamaan lintutieteellisesta yhdistyksestä.