
Oululaisen sähköliikkeen Hammarin Sähkön näyteikkunasta tutun joulupukin tarina on lähes yhtä vanha kuin 112-vuotiaan liikkeen historia.
Nykyisin liikkeen johdossa työskentelevän Satu Hammar-Hutrin isoisoisä Gunnar Hammar näki 1920-luvun alkupuolella Helsingissä käydessään veikeän ”reklaamiäijän” eli mekaanisen mainosnuken konttorikoneliikkeen näyteikkunassa. Hammar kiinnostui harvinaisesta nukesta, jossa oli useita liikkuvia osia. Hän asteli sisään konttorikoneliikkeeseen ja saapui Helsingistä takaisin Ouluun reklaamiäijä mukanaan.
Näin Hammar-Hutrille on kerrottu nykyisin oululaisille hyvää joulumieltä toivottavan pukin historiasta. Sitä Hammar-Hutri ei osaa sanoa, oliko hänen isoisoisänsä joutunut maanittelemaan kovastikin reklaamiäijän entisiä omistajia sen saadakseen. Myöskään nuken ostohinta tai tarkka valmistusvuosi ei ole Hammar-Hutrin tiedossa. Sen liikkeet tiedetään 1920-luvun alkupuolelta alkaen, eli noin sadan vuoden ajalta.
Monille oululaisille voi tulla yllätyksenä, ettei pukki ollut alkujaan jouluinen hahmo, vaan merimiehen asussa. Nukke toimi ikään kuin konttorikoneliikkeen sisäänheittäjänä, kun isoisoisä Hammar sen löysi.
”Reklaamiäijä koki muodonmuutoksen merimiehestä joulupukiksi vuonna 1944. Perheystävä ompeli sille vaatteet, ja yhteensä sillä on ollut kolme eri joulupukin asua”, kertoo Hammar-Hutri.

Lapset jonottivat pukin luokse
Pukki on Hammar-Hutrin mukaan saksalaista tekoa ja sen liikkuvia osia ovat suu, silmät, kulmakarvat, pää, käsi ja jalka. Kaikki näistä ovat alkuperäistä mekaniikkaa ja toimivat edelleen. Vain nuken moottori on uusittu.
”Sen etusormi osoittaa mainos-lyhtyä ja jalka koputtaa ikkunaa – pukki laitettiin tarkoituksellisesti lasin lähelle liikkeessämme, ja koputuksesta tulikin menestys ihmisten keskuudessa”, Hammar-Hutri sanoo.
Pukki on koputellut jalallaan Hammarin Sähkön kolmessa eri toimipaikassa.
”Ihmiset muistelevat muun muassa sitä, kun Hammarin liike sijaitsi puutalossa ja sen näyteikkunat olivat tavallista korkeammalla. Tällöin myös joulupukki oli aika ylhäällä ja sen luokse piti teettää puiset porras-askelmat, jotta lapset pääsivät katsomaan sitä”, Hammar-Hutri kertoo.
Pukin luokse riitti välillä lapsia jonoksi asti. Lisäksi Hammar-Hutrin isä on kertonut, että koululaisten keskuudessa kilpailtiin siitä, kuka osasi matkia Hammarin pukkia parhaiten.
Nykyisin pukki on jouluisin näytillä Hammarin Sähkön toimitiloissa Limingantullissa, Ilmarinkadulla. Liikkeen sisälle on rakennettu pukille oma lasivitriininsä, jonka suojista pukki silmäilee asiakkaita – kuin varmistellakseen ovatko he olleet kilttinä.
Alansa vanhin toimija Suomessa
Hammar-Hutri muistaa omasta lapsuudestaan pukin ja sen, kuinka itsenäisyyspäiväksi sähköliikkeen ikkunoihin laitettiin myös aidot kynttilät palamaan. Tapa tuntuu nykypäivän näkökulmasta riskaabelilta.
1950-luvulla pukin oma moottori ylikuumeni ja syttyi palamaan. Vaatteet piti silloin uusia, mutta muuta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Pukkia huolletaan tarpeen mukaan.
”Yhtenä vuotena huomattiin, että sen silmät eivät enää liikkuneet ja silmälääkärille piti päästä. Meillä sattui kuitenkin olemaan sähköpuolen työharjoittelijana sellainen ’Pelle Peloton’, joka totesi, että eihän tuo ole mikään ongelma – laitetaan silmät kuntoon.”
Hammar-Hutrin mukaan sähköliikkeen oma väki onkin pystynyt tähän mennessä vastaamaan pitkälti pukin huollosta – onhan kyseessä tiettävästi alansa vanhin toimija Suomessa.
- Hankittu 1920-luvun alkupuolella Helsingistä, eli on iältään ainakin noin satavuotias, kun itse Hammarin Sähkö on 112-vuotias.
- Alkujaan merimies – muodonmuutos joulupukiksi tapahtui vuonna 1944.
- Ollut esillä jouluisin Hammarin Sähkön kolmessa eri toimipaikassa, kaikki menneet vuosikymmenet lukuun ottamatta sotavuosia.
- Toimipaikkoja ovat olleet vanha Kansallisosakepankin talo (Kirkkokatu 6), vuodesta 1925 eteenpäin Hammarinkulma (Kirkkokatu 27) ja vuodesta 2004 alkaen nykyinen Sähkötalo (Ilmarinkatu 7, Limingantullissa).
- Laitetaan esille itsenäisyyspäivän jälkeisestä arkipäivästä aattoon saakka, sitten pukki taas lepää seuraavaan jouluun.