Pääkirjoitus

Halpa paita ei ole enää vält­tä­mät­tä jär­ke­vin ostos

EU haluaa vähentää pikamuotia ja lisätä vastuullisesti tuotettuja, pitkään kestäviä sekä kierrätettäviä vaatteita. Uusiokuitu saattaa nousta uudeksi suomalaiseksi vientituotteeksi. Isoa teollisuuslaitosta suunnitellaan myös Pohjois-Suomeen.

Vaatteen materiaali ratkaisee, kelpaako se vaatekuidun keräykseen.
Vaatteen materiaali ratkaisee, kelpaako se vaatekuidun keräykseen.
Kuva: Pekka Peura/Arkisto

Teollisuuteen perustuvan talousjärjestelmän sanotaan tuottaneen jo pidemmän aikaa eniten jätettä. Ihmisten käyttämästä kaikesta materiaalista noin 90 prosenttia jää lopulta jätteeksi, joka viedään kaatopaikoille, poltetaan tai se heitetään lojumaan jonnekin.

Alati pahenevaa jäteongelmaa halutaan ratkaista kiertotaloudella, joka nousi julkiseen keskusteluun kymmenisen vuotta sitten. Kiertotaloudessa materiaaleja ei tuhota, vaan niiden arvoa pyritään jalostamaan ja hyödyttämään mahdollisimman pitkään.

Kiertotaloudessa arkinen kulutus perustuu omistamisen sijaan aikaisempaa enemmän palveluihin, joilla ihmiset jakavat, vuokraavat tai kierrättävät.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut