Pääkirjoitus

Hal­li­tus­krii­sin taus­tal­la on räikeän po­pu­lis­min ja arjen rea­lis­min tör­mäys, jonka jäl­ki­jä­ris­tyk­set tuskin ovat vielä ohi

Pääministeri Petteri Orpo vakuutti tiistaina hallituksen toimintakykyä ja sitoutuneisuutta yhteisiin pelisääntöihin. Rehellisyyden ohella ministereiltä mitataan myös taitavuutta, ja se koskee myös aiempia toimia.

Hallitus oli tiistaina koolla käsittelemässä sisäistä tilaansa ja pelisääntöjään sen jälkeen, kun elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) tapaus suisti hallituksen viime viikolla kriisiin.

Tiistain tiedotustilaisuudessa pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei tarkkaan avannut sitä, millaisia hallituksen pelisäännöt ovat. "Niitä noudatetaan, se ei ole mielipidekysymys", hän kuitenkin julisti.

Jos Orpoa on uskominen, hänen johtamansa neljän puolueen koalitio on siis selättänyt kriisinsä, käärii hihansa ja pääsee täydellä höyryllä toteuttamaan hallitusohjelmaa.

Kahden jälkimmäisen toteutuminen on todennäköistä, hallituksen sisäisen tilan pysyvä rauhoittuminen taas selviää tuonnempana.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut