Hallitus valmistelee edelleen lainsäädäntöä, joka vapauttaisi asuinrakennusten käyttöä lyhytaikaiseen majoitustoimintaan. Samalla se näyttää sivuuttavan laajan kansainvälisen tutkimusnäytön ja kaupunkien jo kokemien haittavaikutusten varoitukset.
On perusteltua kysyä, miksi Suomi on toistamassa virheitä, joista muualla on jo opittu kantapään kautta. Monissa Euroopan ja Pohjois-Amerikan kaupungeissa lyhytaikaisen vuokrauksen vapauttaminen on johtanut pysyvän asuntokannan supistumiseen, vuokrien nousuun ja kaupunginosien sosiaalisen rakenteen muutoksiin.
Kyse ei ole yksittäisistä havainnoista, vaan viranomaisselvityksissä ja vertaisarvioiduissa tutkimuksissa toistuvasti tunnistetuista ilmiöistä. Asuntoja siirtyy turistimarkkinoille, vakituiset asukkaat joutuvat muuttamaan kauemmas ja vuokranantajien kannustimet ohjaavat pois pitkäaikaisista vuokrasuhteista.
Lisäksi kansainvälissä tutkimuksissa asuntomajoituksen keskittymien on havaittu liittyvän myös rikollisuuden kasvuun. Näihin ongelmiin on monissa kaupungeissa vastattu sääntelyllä – ei siksi, että yrittäjyys haluttaisiin tukahduttaa, vaan koska asuminen on kaupunkien toimivuuden perusta.
Suomessa hallituksen esityksissä korostuvat yleiset lupaukset matkailun tukemisesta ja asuntosijoittajien lisätuloista. Sen sijaan lausuntokierroksella saatujen asiantuntijoidenkin mukaan vaikutusten ennakkoarviointi on puutteellista. Erityisesti nuorten ja työperäisten muuttajien asemaa ei ole tarkasteltu riittävällä vakavuudella. Kun kohtuuhintainen vuokra-asuntotarjonta heikkenee, seuraukset näkyvät nopeasti työ- ja asuntomarkkinoilla ja kaupunkien elinvoimassa.
Vapauttava lainsäädäntö kaventaa myös kuntien mahdollisuuksia ohjata maankäyttöä ja asumista. Kaupungit, jotka joutuvat kantamaan seuraukset, jäävät ilman riittäviä työkaluja ja valvontaresursseja.
Tutkimustietoon nojaava päätöksenteko ei ole este kasvulle, vaan edellytys yleistä etua ajaville kestäville ratkaisuille. Hallitus ottaa suuren riskin, jos se sivuuttaa kansainväliset kokemukset ja etenee silmät ummessa. Asuntopolitiikka on liian keskeinen osa yhteiskunnan vakautta jätettäväksi kokeilulle, jonka haittavaikutukset ovat jo hyvin dokumentoituja Suomessakin. Kestävä ja oikeudenmukainen lainsäädäntö edellyttää, että päätökset perustuvat kokonaisvaltaiseen analyysiin, ei vain yksittäisten toimijoiden edun edistämiseen.
Niilo Kemppe
Oulu