Terveyskeskuslääkärin puheille pääsy kangertaa isossa osassa maata, mikä rassaa kansalaisia ja lisää terveysriskejä. Digitaaliset palvelut kehittyvät mutta ne eivät voi koskaan kokonaan korvata potilaan ja hoidon ammattilaisen kohtaamisia kasvoista kasvoihin.
Tiistaina saatiin lisätietoa yhdestä keinosta, jolla hallitus aikoo ongelmia lievittää. Lausuntokierrokselle lähti lakiluonnos, joka koskee yli 65-vuotiaiden terveydenhoitoa. Nämä kansalaiset pääsisivät vastedes yksityiselle yleislääkärille terveyskeskuskäynnin hinnalla eli 28 eurolla. Loput kuittaisi Kela.
Käyntejä voisi olla vuoden aikana kolme. Kokeilun on määrä alkaa syyskuun alussa ja kestää vuoden 2027 loppuun.
Uudistus kuulostaa asiakkaan kannalta näppärältä: edullisesti hyvään hoitoon ja vieläpä nopeasti. Malli onkin jo kerännyt netin kommenttipalstoilla ikäihmisten kiitoksia.
Se olennainen kysymys kuitenkin kuuluu, miksei asioita voisi saada rullaamaan myös julkisessa terveydenhuollossa.
Sitäkin voi kysyä, halutaanko edes asioiden sujuvan julkisella puolella. Jos ne sujuvat, yksityiset terveysyritykset voivat menettää ison osan liiketoiminnastaan.
Ei ole yllätys, että moitteita sataa hallituksen ulkopuolelta muun muassa SDP:stä. Kansanedustajan, entisen terveysalan johtajan Aki Lindénin mielestä hallitus aikoo lisätä terveyspalvelujärjestelmän hajanaisuutta, luoda päällekkäisyyksiä ja nakertaa julkista sote-järjestelmää.
Hallituksen malli on saanut kritiikkiä myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä ja erityisen tiukasti Lääkäriliitosta. Järjestö arvioi, että jos kokeilu houkuttelisi yleislääkäreitä terveysyrityksiin ammatinharjoittajiksi, se vaikeuttaisi julkisen perusterveydenhuollon ennestään vaikeaa henkilöstötilannetta.
Samalla kokeilu vaikeuttaisi liiton mukaan omalääkärimallin toteuttamista julkisella sektorilla.
Yllättävää ei ole, että valinnanvapauskokeilu on yksityisiä terveysyrityksiä edustavan Hyvinvointiala Hali ry:n mielestä erinomainen esimerkki asiakaslähtöisyydestä. Halin vuolaat kiitokset voi lukea myös varoitusmerkkinä siitä, että pelissä on julkisen terveydenhuollon asema ja palvelukyky.
Juuri nyt vaikuttaa siltä, ettei Orpon hallituksessa ole kuvaa siitä, millaisen terveydenhuoltojärjestelmän se haluaa lopulta maahan luoda. Hallitushan puhuu samaan aikaan innokkaasti omalääkärijärjestelmän puolesta.
Yksityisillä yrityksillä voi järjestelmässä olla oma roolinsa, ja julkinen sektori voi ottaa yritysten toiminnasta monessa myös oppia. Samalla koko järjestelmää on rakennettava julkiset palvelut ja kansalaisten terveydellinen tasa-arvoinen edellä niin, että yksityiset toimivat pysyvät renkeinä ja lähinnä palvelujen täydentäjinä.
Bisnestä on myös terveysbisnes. Kolme terveysjättiä ei näy meillä riittävän siihen, että kilpailu pitäisi palvelujen hinnat kurissa.