Hal­li­tus pääsi sopuun polt­to­ai­nei­den hin­ta­krii­sin hel­po­tuk­sis­ta – pump­pu­hin­toi­hin ei juuri vai­ku­tus­ta, myöntää mi­nis­te­ri

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala eduskunnassa torstaina.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala eduskunnassa torstaina.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Hallitus on päässyt sopuun toimista, joilla lievitetään polttoaineiden hinnan nousun tuomia haittoja. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kertoi asiasta toimittajille eduskunnassa torstaina.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että kyse on 60 miljoonan euron paketista. Tukea suunnataan lähinnä kuljetus- ja maatalousaloille, mutta pieniä helpotuksia tulee myös esimerkiksi työssään paljon autoa käyttäville.

– Bensapumpulla keinoilla on hyvin pientä vaikutusta, myönsi Multala tiedotustilaisuudessa.

Hallituksella ei ollut hänen mukaansa käytössä keinoja, joilla hintoihin saisi nopeaa vaikutusta aikaan.

30 miljoonaa polttoainetukeen

Paketista 30 miljoonaa euroa käytetään polttoainetukeen kuljetus- ja maatalousalalle. Keinot polttoainetuen kohdentamiseen täsmentyvät jatkovalmistelussa. Toistaiseksi on epävarmaa, millaiset tukimuodot ovat EU-sääntelyn puitteissa käytettävissä ensi vuonna.

20 miljoonaa euroa käytetään ajoneuvoveron perusveron alennukseen, joka helpottaa vähän autoilijoiden kustannuksia. Hallitus on aiemminkin tehnyt jonkin verran kevennyksiä ajoneuvoveroon, yhteensä nyt 30 miljoonalla eurolla.

Työmatkakuluvähennyksen ylärajaa korotetaan ensi vuodelle nykyisestä 7 000 eurosta 7 800 euroon. Tähän on varattu 10 miljoonaa euroa.

Jakeluvelvoitteen nykyiseen tasoon ei tule muutoksia, mutta siihen on sovittu joustoja. Jakeluvelvoitteen ristiintäyttöä nostetaan nykyisestä 30 prosentista 100 prosenttiin ja ylitäyttöä kasvatetaan 30 prosentista 100 prosenttiin.

-
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Mäkelä antaa kouluarvosanaksi vitosen

Pääministeri Orpo kertoi tiistaina, että ratkaisu on viime päivinä odottanut perussuomalaisten kuittausta, muut hallituspuolueet olivat sen hänen mukaansa jo hyväksyneet.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ei peitellyt pettymystään torstaina Multalan tiedotustilaisuuden jälkeen.

– Niin pieni, ettei ole paljon mistä tinkiä edes, hän luonnehti ratkaisua.

Mäkelä antoi hallituksen sovulle kouluarvosanaksi vitosen.

– Läpi se nyt tavallaan meni kuitenkin.

Mäkelä sanoi, ettei viikkoja käyty vääntö ja saavutettu ratkaisu paranna hallituksen ilmapiiriä.

"Perusväylänpidon momentti on suuri"

Kokonaisuus rahoitetaan menokehysten sisältä. Tältä vuodelta käyttämättä jäävästä bioperäisen hiilidioksidin talteenottokapasiteetin rakentamiseen eli niin sanottuun piippujen tulppaukseen varatusta rahoituksesta otetaan 40 miljoonaa euroa.

Ministeri Multala painotti, että rahaa ei siis oteta mistään pois, vaan käyttämättä jäänyttä osuutta kohdennetaan uudelleen.

20 miljoonaa euroa kerätään pienentämällä perusväylänpidon rahoitusta.

– Perusväylänpidon momentti on suuri, ministeri perusteli.

Juttua päivitetty kello 15.45.

Ilmoita asiavirheestä